Käväisin mukavan ihanan hitaan aamun jälkeen aamukävelyllä, vaikka oli jo keskipäivä ylitetty. Heräsin ensin klo 8, keitin aamukahvin ja katsoin mainion Kimmo Ohtosen luontodokumentin ja painuin takaisin nukkumaan klo 10 maissa. Heräsin uudestaan omasta mielestäni varsin sikeän kaksituntisen unen jälkeen, keitin uudelleen aamukahvin ja päätin lähteä aamulenkille. Kannatti! Oli upea pieni pakkaskeli ja kauniit maisemat.
Siinä oli kaiken turhan kiireen puuttuessa mukavaa aikaa pohtia viime päivien tapahtumia. Muutama päivä sitten loppui Suomen ortodoksisen kirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen istunnot ja ensimmäistä kertaa noin kahteentoista vuoteen, en ollutkaan paikalla joko edustajana tai jonkinlaisia juttuja tekemässä tai kuvaamassa. Osallistuin tapahtumaan kotisohvalta kirjoittelemalla blogijuttujani. Alkuun tuntui oudolta, mutta lopulta melko vapauttavalta kuitenkin. Ainakin minusta!
Samaan aikaan sattui ihan sattumalta yhden merkittävän ortodoksisen tietosivuston kaatuminen, sivuston, jonka toiminnassa olen ollut sen alkuajoista ja synnystä saakka, aina tuolta vuodesta 2005 osin ehkä kauempaakin. Sivustosta kirjoitin edellisen (Onko ortodoksinen tiedottaminen kriisissä?) blogijuttuni, josta on tullut monenlaista palautetta niin sähköpostilla, puhelimella kuin tavatessamme kasvokkain sivuja lukeneiden ja niitä hyödyntäneiden kanssa. En nyt enää palaa siihen, nouseeko sivusto uudelleen toimintaan, koska uskon, toivon ja jopa rukoilen, että nousee. Katsotaan sitten, kuinka käy. Sen tiedon mukaan, mikä minulla on, yritystä korjata tilanne on vahvasti ja koko ajan taustalla työskennellään niiden resurssien rajoissa, mitä käytettävissä on. Liikuttuneena sain kuulla tänään erään vanhan rovastin liittävän yhteisen asiamme omaan esirukousprotokollaansa, niin tärkeänä hänkin sivustoamme pitää.
Ajattelin tässä blogijutussa pohtia niitä tunnelmia ja tunteita, joita tuo asia – kaatuminen – on ihmisissä ja minussakin aiheuttanut. Itsestä on hyvä aloittaa. Olin varmasti melko turhautunut ainakin alkuun, osin varmaan vieläkin. Lisäksi olin sitä aika monesta syystä. Monen vuoden rankka työ näytti ainakin alkuun valuneen hukkaan. No – ei se sitten kai ollut ihan noin dramaattista, sillä sivut ovat tallessa, mutta niiden työstäminen uudelleen vaikuttaa melkoiselta askareelta ja vaati työtä sekä lisää resursseja ja satsauksia.
Olen jokin aika sitten jäänyt eläkkeelle myös tuon sivuston toiminnasta – varsinaisesta leipätyöstäni Päämajakoulun rehtorin virasta sen tein jo kuusi vuotta sitten. Nyt teen sivuston eteen vain joitain pieniä puuhasteluja, lähinnä viime aikoina moderointia eli sosiaalisessa mediassa olevan keskustelusivuston tarkastamista, ettei siellä liiaksi innostuttaisi mauttomuuksiin tai jopa laittomuuksiin. Sekin on välillä ollut ihan ”kovvoo hommoo”, kuten savolaistunut ruåtsalainen sen sanoisi. Aika moni aikaisempi ortodoksisuuteen liittynyt puuhasteluni on nyttemmin jäänyt taka-alalle.
Olen pitkälti viime aikoina purkanut nettitarmoani täällä blogimaailmassa, jossa kirjoittelen tällä erää kahta blogia ainakin ajoittain ahkerasti – toista enemmän vain kesällä, toista muulloinkin – ja hieman jotain muutakin siinä sivussa. Mutta tuon kaatuneen sivuston toimet olen suurimmaksi osaksi jättänyt muille ylläpitäjille, ihan vain sivuston maineen vuoksi ja tietysti oman jaksamisenkin vuoksi. Itse, kun olen tällainen äkyröijä – kun nyt olen – on parempi, ettei sillä änkyräleimalla leimata myös hyvää sivustoa. Siksi pitää ottaa välimatkaa.
Addiktoituminen tuohon sivustoon on kuitenkin ollut melkoista ja siksi tämä on välillä tuntunut melko vaikealtakin, mutta kaikkeen tottuu – tähänkin. Muiden ihmisten reaktiot – siis lähinnä tuohon kaatumiseen ei niinkään tähän poisjäämiseeni – voikin sitten jakaa karkeasti noihin kolmeen osaan, jotka otsikossakin on mainittu: sympatiseeraajiin, empatiseeraajiin ja antipatiseeraajiin. Meniköhän tyo nyt oikein äidinkielellisesti. No – ei syytä, kyllä sen kohta joku korjaa.
Sympatiahan (συμπάθεια / συμ -> yhdessä, πάθεια -> tunne) on myötätuntoa eli toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä tai jopa myötäiloa tai vastaavasti tuskan, menetyksen ja mielipahan tuntemista mielipahana. Tuota myötätuntoa on sivusto saanut kohtuullisen paljon, koska sitä luki ja käytti hyväkseen todella valtavan suuri joukko. Suurempi joukko, kuin se, minkä suomalaiset ortodoksit muodostavat. Pelkästään kuukaudessa sitä katseli tai käytti enemmän kuin mitä Suomessa on ortodokseja yhteensä vauvat ja vaarit mukaan lukien eli yli 60 000 ihmistä.
Sivustoa käyttivät ja oikeastaan voisi kai sanoa, hyödynsivät, mm. kirkon työntekijät, luostarit, yliopistojen, korkeakoulujen ja seminaarin opiskelijat, ikonimaalarit, kirkkomuusikot ja tietysti ortodoksit ihmiset tai ortodokseiksi kääntymistä pohtivat ja ortodoksisuudesta kiinnostuneet tai siitä tietoja haluavat. Mutta kyllä sitä käyttivät muiden uskontokuntien ihmiset, toimittajat ja muiden kirkkojen työntekijät halutessaan saada lisätietoa tai ymmärrystä johonkin ortodoksiseen asiaan. Heiltä on sivusto saanut erityisen paljon sympatiaa. Mutta ongelma siinä vain on se, ettei – kuten sanonta kuuluu – sympatialla elä ja tässä tapauksessa ylläpidä sivustoa.
Netin kaikkitietävät tietosanakirjat sanovat empatian olevan kognitiivista roolinottoprosessia eli tietoista rationaalista yritystä asettua toisen asemaan. Heitäkin on löytynyt. Heiltä on tullut monenlaisia tahdonilmaisuja, mm. halusta maksaa jotain, jotta sivusto toimisi tai ehdotuksia, mitä materiaalille pitäisi tehdä. Uskon ylläpitäjien pitävän siitä, että ihmiset ovat reagoineet myönteisesti asiaan ja haluavat auttaa. Siihen tarjoutunee varmasti mahdollisuuksia jatkossa, kunhan asioita saadaan järjestykseen.
Sitten on vielä tuo osasto antipatia, joka tarkoittaa selkeästi sympatian vastakohtaa, mihin tuo anti-alkuliitekin viittaa. Heitäkin jopa noissa julkisesti mielipiteensä ilmaisseissa löytyy, puhumattakaan heistä, jotka mahdollisesti kihertävät tyytyväisyyttään omissa ryhmissään tai ei-julkisissa viinikerhoissaan. Yksi ryhmä heistä ovat ne, joiden mielestä tapahtuma on itse aiheutettua, melkeinpä kuin Jumalan rangaistus tasapuolisuuden ja suvaitsemattomuuden puuttumisesta.
Siis monenlaista tunnetta on nähty ja kuultu. Mutta mitä sitten tapahtuukaan, sen varmaan vain yksi tietää, muttei kerro meille muille. Asiaa pohditaan koko ajan, joitain osia on pystytty korjaamaan, joittekin kohdalla se saattaa olla vaikeampaa tai ainakin aikaa vievempää. Mutta mikä tärkeintä, koko ajan asioista ja tekniikasta paljon paremmin perilläoleva ja tietävä ylläpito selvittelee, etsii ratkaisuja ja yrittää löytää mahdollisimman hyvän ja oikean sekä pitkäjänteisen tavan saada aikaan oikea tulos ja sivut jälleen julkisiksi.
Itse en tiedä tietotekniikasta ja koodaamisesta oikeastaan paljoakaan, vaikka aikanani opettelin HTML-kielen. Sen jälkeen kun on tapahtunut jonkin verran ja minäkin olen vanhentunut ja laiskistunut. Eikä minun tarvitsekaan – enää. Nyt seuraan katseella ja katson, millainen ratkaisu ongelmaan löytyy ja jos siltä tuntuu, kirjoitan siitä jotain.
Mitä nyt kuitenkin voisi asian eteen tai hyväksi tehdä. Niitä voisi varmaan olla paljonkin. Itselleni tulee mieleen muutama. Voisi vaikka perustaa rekisteröidyn tukiyhdistyksen, jonka tarkoituksena olisi tuon sivuston toiminnan turvaaminen resurssien puolesta. Ja samalla kirkko voisi tulla mukaan jotenkin auttamaan niillä keinoilla ja tavoilla, jotka ovat sille mahdollisia ja jonka budjetti sallii.
Rahan kerääminen yleisöltä ei onnistu laillisesti ilman virallista organisaatiota. Epävirallinen ja vapaaehtoisuuden pohjalta toimiva sivusto ei voi pyytää lahjoituksia, niitä voidaan toki antaa, mutta pyytämättä. Asioita voi ja on viisainta hoitaa vain virallisen järjestelmän kautta sekä niiden avustuksella ja tuella, jotka sivustoa tarvitsevat: seurakunnat, luostarit, kirkon keskushallinto (viestintä ja tiedotus), ortodoksiset oppilaitokset, joko ihan taloudellisella avulla tai sitten tukemalla muuten.
Yleensä ihmiset ovat nykyään tottuneet siihen, että netissä kaikki on ilmaista, ja kaikkea saa vapaasti ”lainata” (lue: ottaa luvatta käyttöönsä), ja julkaista melkein missä tahansa. Näinhan ei tietysti ole ja nämäkin seikat ylläpidon pitää varmaan huomioida asioita selvitellessä
Joten ”suo siellä, vetelä täällä”, helppoa ratkaisua ei varmaan ihan helposti löydy. Itse voin vain sanoa, ettei minun onnekseni tarvitsekaan noista neuvotella tai noita edes tuon enempää pohtia, kuin mitä nyt joutessani kirjoitella blogissa. Iloitsen siitä, että virallinen ja toimiva ylläpito tekee koko ajan töitä asioiden eteen ja yrittää löytää kaikkia tyydyttävän ratkaisun. Annan kyllä kaiken tukeni tälle toiminnalle. Niin – ja yritän olla vaikeuttamatta sitä omalla toiminnallani.
Tästä blogikirjoittamisesta haluaisin sanoa vielä jotain. Itse en yleensäkään tällä blogikirjoittelullani pyri korvaamaan mitään – ainakin nyt toistaiseksi sivuun jäänyttä – toimintaa, eikä tätä blogikirjoitteluani pidä tulkita uutisoinniksi tai miksikään muuksikaan ”viralliseksi” kannanotoksi jonkun asian puolesta tai jotain vastaan. Hieman näin olen itse joskus kokenut joidenkin muiden kokeneen vaikkapa lukemissani sosiaalisen median kommenteissa tai muualta kuulemissani kannanotoissa johtuen varmaan menneisyydestäni ja toimintahistoriastani. Nyt kuitenkin toivon tuonkin asian tulleen selväksi.
Minä kirjoittelen blogissani ihan mitä mieleen tulee, mukavia tai epämukavia, miellyttäviä tai epämiellyttäviä, totta tai tarua, pitkiä tai liian pitkiä, mutta toivottavasti en mitään, joka on laitonta tai sopimatonta oman mittatikkuni perusteella. En ota ohjeita virallisilta tai epävirallisilta tahoilta enkä keneltäkään muultakaan. Olen täysin epävirallinen ja vapaa toimija. Joillekin tuo sopivuus / sopimattomuus on konstruktoitu aivan eri "puusta" kuin minulla, joten varaan siis oikeuden omaan ”mittatikkuun”. Jotkut näkevat samat asiat kauniina ja ihanina ja minä taas huomaan niissä paljonkin kritisoitavaa. Joskus se saattaa pettää, joskus yllättää, mutta noin se vain on. Pääsääntö on, että vaikkapa oman kirkkoni asioissa en kritisoi uskoa (dogmia), mutta hallintoa ja organisaatiota kyllä, jos siihen aihetta mielestäni ilmenee. Pyytelen sitten vaikka anteeksi, jos toimin väärin ja sen myöhemmin ymmärrän.
Varaan myös olla erimieltä joidenkin kanssa, jos siihen katson syytä olevan. Pyydän anteeksi vasta sitten, kun ymmärrän ihan oikeasti tehneeni väärin, vastoin arvojani, uskoani ja oppimaani, en silloin, kun joku muu sen sellaiseksi kokee, enkä kaiken varalta. Varaan myös oikeuden olla kriittinen, se kun nyt on melkein toinen luontoni. En noudata kaikella pieteetillä ja tarkasti mitään journalistien ohjeita tai vastaavia, koska en ole journalisti – kuten sen monet ovat jo aiemmin todenneet – ja tämä ei ole mikään virallinen media. Minua ei yliopistot tai mitkään akatemiat ole journalistiksi kouluttaneet, noita taitoja olen opetellut muissa yhteyksissä, mutta en ammatikseni, enkä liitä yhteyteeni titteliä "eläkeläistoimittaja". Siksi kirjoittelen varmaan usein varsin epäjournalistisesti, mutta kuten jo sanoin – toistan sen kuitenkin vielä – tämä blogini ei ole journalistikoulutetun ammattitoimittajan uutispalsta. Enemmän se on eräänlainen vaikkapa ortodoksisen valintamyymälän lihatiski.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Keskipäivän hetki omassa satamassani. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Siinä oli kaiken turhan kiireen puuttuessa mukavaa aikaa pohtia viime päivien tapahtumia. Muutama päivä sitten loppui Suomen ortodoksisen kirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen istunnot ja ensimmäistä kertaa noin kahteentoista vuoteen, en ollutkaan paikalla joko edustajana tai jonkinlaisia juttuja tekemässä tai kuvaamassa. Osallistuin tapahtumaan kotisohvalta kirjoittelemalla blogijuttujani. Alkuun tuntui oudolta, mutta lopulta melko vapauttavalta kuitenkin. Ainakin minusta!
Samaan aikaan sattui ihan sattumalta yhden merkittävän ortodoksisen tietosivuston kaatuminen, sivuston, jonka toiminnassa olen ollut sen alkuajoista ja synnystä saakka, aina tuolta vuodesta 2005 osin ehkä kauempaakin. Sivustosta kirjoitin edellisen (Onko ortodoksinen tiedottaminen kriisissä?) blogijuttuni, josta on tullut monenlaista palautetta niin sähköpostilla, puhelimella kuin tavatessamme kasvokkain sivuja lukeneiden ja niitä hyödyntäneiden kanssa. En nyt enää palaa siihen, nouseeko sivusto uudelleen toimintaan, koska uskon, toivon ja jopa rukoilen, että nousee. Katsotaan sitten, kuinka käy. Sen tiedon mukaan, mikä minulla on, yritystä korjata tilanne on vahvasti ja koko ajan taustalla työskennellään niiden resurssien rajoissa, mitä käytettävissä on. Liikuttuneena sain kuulla tänään erään vanhan rovastin liittävän yhteisen asiamme omaan esirukousprotokollaansa, niin tärkeänä hänkin sivustoamme pitää.
Ajattelin tässä blogijutussa pohtia niitä tunnelmia ja tunteita, joita tuo asia – kaatuminen – on ihmisissä ja minussakin aiheuttanut. Itsestä on hyvä aloittaa. Olin varmasti melko turhautunut ainakin alkuun, osin varmaan vieläkin. Lisäksi olin sitä aika monesta syystä. Monen vuoden rankka työ näytti ainakin alkuun valuneen hukkaan. No – ei se sitten kai ollut ihan noin dramaattista, sillä sivut ovat tallessa, mutta niiden työstäminen uudelleen vaikuttaa melkoiselta askareelta ja vaati työtä sekä lisää resursseja ja satsauksia.
Olen jokin aika sitten jäänyt eläkkeelle myös tuon sivuston toiminnasta – varsinaisesta leipätyöstäni Päämajakoulun rehtorin virasta sen tein jo kuusi vuotta sitten. Nyt teen sivuston eteen vain joitain pieniä puuhasteluja, lähinnä viime aikoina moderointia eli sosiaalisessa mediassa olevan keskustelusivuston tarkastamista, ettei siellä liiaksi innostuttaisi mauttomuuksiin tai jopa laittomuuksiin. Sekin on välillä ollut ihan ”kovvoo hommoo”, kuten savolaistunut ruåtsalainen sen sanoisi. Aika moni aikaisempi ortodoksisuuteen liittynyt puuhasteluni on nyttemmin jäänyt taka-alalle.
Olen pitkälti viime aikoina purkanut nettitarmoani täällä blogimaailmassa, jossa kirjoittelen tällä erää kahta blogia ainakin ajoittain ahkerasti – toista enemmän vain kesällä, toista muulloinkin – ja hieman jotain muutakin siinä sivussa. Mutta tuon kaatuneen sivuston toimet olen suurimmaksi osaksi jättänyt muille ylläpitäjille, ihan vain sivuston maineen vuoksi ja tietysti oman jaksamisenkin vuoksi. Itse, kun olen tällainen äkyröijä – kun nyt olen – on parempi, ettei sillä änkyräleimalla leimata myös hyvää sivustoa. Siksi pitää ottaa välimatkaa.
Addiktoituminen tuohon sivustoon on kuitenkin ollut melkoista ja siksi tämä on välillä tuntunut melko vaikealtakin, mutta kaikkeen tottuu – tähänkin. Muiden ihmisten reaktiot – siis lähinnä tuohon kaatumiseen ei niinkään tähän poisjäämiseeni – voikin sitten jakaa karkeasti noihin kolmeen osaan, jotka otsikossakin on mainittu: sympatiseeraajiin, empatiseeraajiin ja antipatiseeraajiin. Meniköhän tyo nyt oikein äidinkielellisesti. No – ei syytä, kyllä sen kohta joku korjaa.
Sympatiahan (συμπάθεια / συμ -> yhdessä, πάθεια -> tunne) on myötätuntoa eli toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä tai jopa myötäiloa tai vastaavasti tuskan, menetyksen ja mielipahan tuntemista mielipahana. Tuota myötätuntoa on sivusto saanut kohtuullisen paljon, koska sitä luki ja käytti hyväkseen todella valtavan suuri joukko. Suurempi joukko, kuin se, minkä suomalaiset ortodoksit muodostavat. Pelkästään kuukaudessa sitä katseli tai käytti enemmän kuin mitä Suomessa on ortodokseja yhteensä vauvat ja vaarit mukaan lukien eli yli 60 000 ihmistä.
Sivustoa käyttivät ja oikeastaan voisi kai sanoa, hyödynsivät, mm. kirkon työntekijät, luostarit, yliopistojen, korkeakoulujen ja seminaarin opiskelijat, ikonimaalarit, kirkkomuusikot ja tietysti ortodoksit ihmiset tai ortodokseiksi kääntymistä pohtivat ja ortodoksisuudesta kiinnostuneet tai siitä tietoja haluavat. Mutta kyllä sitä käyttivät muiden uskontokuntien ihmiset, toimittajat ja muiden kirkkojen työntekijät halutessaan saada lisätietoa tai ymmärrystä johonkin ortodoksiseen asiaan. Heiltä on sivusto saanut erityisen paljon sympatiaa. Mutta ongelma siinä vain on se, ettei – kuten sanonta kuuluu – sympatialla elä ja tässä tapauksessa ylläpidä sivustoa.
Netin kaikkitietävät tietosanakirjat sanovat empatian olevan kognitiivista roolinottoprosessia eli tietoista rationaalista yritystä asettua toisen asemaan. Heitäkin on löytynyt. Heiltä on tullut monenlaisia tahdonilmaisuja, mm. halusta maksaa jotain, jotta sivusto toimisi tai ehdotuksia, mitä materiaalille pitäisi tehdä. Uskon ylläpitäjien pitävän siitä, että ihmiset ovat reagoineet myönteisesti asiaan ja haluavat auttaa. Siihen tarjoutunee varmasti mahdollisuuksia jatkossa, kunhan asioita saadaan järjestykseen.
Sitten on vielä tuo osasto antipatia, joka tarkoittaa selkeästi sympatian vastakohtaa, mihin tuo anti-alkuliitekin viittaa. Heitäkin jopa noissa julkisesti mielipiteensä ilmaisseissa löytyy, puhumattakaan heistä, jotka mahdollisesti kihertävät tyytyväisyyttään omissa ryhmissään tai ei-julkisissa viinikerhoissaan. Yksi ryhmä heistä ovat ne, joiden mielestä tapahtuma on itse aiheutettua, melkeinpä kuin Jumalan rangaistus tasapuolisuuden ja suvaitsemattomuuden puuttumisesta.
Siis monenlaista tunnetta on nähty ja kuultu. Mutta mitä sitten tapahtuukaan, sen varmaan vain yksi tietää, muttei kerro meille muille. Asiaa pohditaan koko ajan, joitain osia on pystytty korjaamaan, joittekin kohdalla se saattaa olla vaikeampaa tai ainakin aikaa vievempää. Mutta mikä tärkeintä, koko ajan asioista ja tekniikasta paljon paremmin perilläoleva ja tietävä ylläpito selvittelee, etsii ratkaisuja ja yrittää löytää mahdollisimman hyvän ja oikean sekä pitkäjänteisen tavan saada aikaan oikea tulos ja sivut jälleen julkisiksi.
Itse en tiedä tietotekniikasta ja koodaamisesta oikeastaan paljoakaan, vaikka aikanani opettelin HTML-kielen. Sen jälkeen kun on tapahtunut jonkin verran ja minäkin olen vanhentunut ja laiskistunut. Eikä minun tarvitsekaan – enää. Nyt seuraan katseella ja katson, millainen ratkaisu ongelmaan löytyy ja jos siltä tuntuu, kirjoitan siitä jotain.
Mitä nyt kuitenkin voisi asian eteen tai hyväksi tehdä. Niitä voisi varmaan olla paljonkin. Itselleni tulee mieleen muutama. Voisi vaikka perustaa rekisteröidyn tukiyhdistyksen, jonka tarkoituksena olisi tuon sivuston toiminnan turvaaminen resurssien puolesta. Ja samalla kirkko voisi tulla mukaan jotenkin auttamaan niillä keinoilla ja tavoilla, jotka ovat sille mahdollisia ja jonka budjetti sallii.
Rahan kerääminen yleisöltä ei onnistu laillisesti ilman virallista organisaatiota. Epävirallinen ja vapaaehtoisuuden pohjalta toimiva sivusto ei voi pyytää lahjoituksia, niitä voidaan toki antaa, mutta pyytämättä. Asioita voi ja on viisainta hoitaa vain virallisen järjestelmän kautta sekä niiden avustuksella ja tuella, jotka sivustoa tarvitsevat: seurakunnat, luostarit, kirkon keskushallinto (viestintä ja tiedotus), ortodoksiset oppilaitokset, joko ihan taloudellisella avulla tai sitten tukemalla muuten.
Yleensä ihmiset ovat nykyään tottuneet siihen, että netissä kaikki on ilmaista, ja kaikkea saa vapaasti ”lainata” (lue: ottaa luvatta käyttöönsä), ja julkaista melkein missä tahansa. Näinhan ei tietysti ole ja nämäkin seikat ylläpidon pitää varmaan huomioida asioita selvitellessä
Joten ”suo siellä, vetelä täällä”, helppoa ratkaisua ei varmaan ihan helposti löydy. Itse voin vain sanoa, ettei minun onnekseni tarvitsekaan noista neuvotella tai noita edes tuon enempää pohtia, kuin mitä nyt joutessani kirjoitella blogissa. Iloitsen siitä, että virallinen ja toimiva ylläpito tekee koko ajan töitä asioiden eteen ja yrittää löytää kaikkia tyydyttävän ratkaisun. Annan kyllä kaiken tukeni tälle toiminnalle. Niin – ja yritän olla vaikeuttamatta sitä omalla toiminnallani.
Tästä blogikirjoittamisesta haluaisin sanoa vielä jotain. Itse en yleensäkään tällä blogikirjoittelullani pyri korvaamaan mitään – ainakin nyt toistaiseksi sivuun jäänyttä – toimintaa, eikä tätä blogikirjoitteluani pidä tulkita uutisoinniksi tai miksikään muuksikaan ”viralliseksi” kannanotoksi jonkun asian puolesta tai jotain vastaan. Hieman näin olen itse joskus kokenut joidenkin muiden kokeneen vaikkapa lukemissani sosiaalisen median kommenteissa tai muualta kuulemissani kannanotoissa johtuen varmaan menneisyydestäni ja toimintahistoriastani. Nyt kuitenkin toivon tuonkin asian tulleen selväksi.
Minä kirjoittelen blogissani ihan mitä mieleen tulee, mukavia tai epämukavia, miellyttäviä tai epämiellyttäviä, totta tai tarua, pitkiä tai liian pitkiä, mutta toivottavasti en mitään, joka on laitonta tai sopimatonta oman mittatikkuni perusteella. En ota ohjeita virallisilta tai epävirallisilta tahoilta enkä keneltäkään muultakaan. Olen täysin epävirallinen ja vapaa toimija. Joillekin tuo sopivuus / sopimattomuus on konstruktoitu aivan eri "puusta" kuin minulla, joten varaan siis oikeuden omaan ”mittatikkuun”. Jotkut näkevat samat asiat kauniina ja ihanina ja minä taas huomaan niissä paljonkin kritisoitavaa. Joskus se saattaa pettää, joskus yllättää, mutta noin se vain on. Pääsääntö on, että vaikkapa oman kirkkoni asioissa en kritisoi uskoa (dogmia), mutta hallintoa ja organisaatiota kyllä, jos siihen aihetta mielestäni ilmenee. Pyytelen sitten vaikka anteeksi, jos toimin väärin ja sen myöhemmin ymmärrän.
Varaan myös olla erimieltä joidenkin kanssa, jos siihen katson syytä olevan. Pyydän anteeksi vasta sitten, kun ymmärrän ihan oikeasti tehneeni väärin, vastoin arvojani, uskoani ja oppimaani, en silloin, kun joku muu sen sellaiseksi kokee, enkä kaiken varalta. Varaan myös oikeuden olla kriittinen, se kun nyt on melkein toinen luontoni. En noudata kaikella pieteetillä ja tarkasti mitään journalistien ohjeita tai vastaavia, koska en ole journalisti – kuten sen monet ovat jo aiemmin todenneet – ja tämä ei ole mikään virallinen media. Minua ei yliopistot tai mitkään akatemiat ole journalistiksi kouluttaneet, noita taitoja olen opetellut muissa yhteyksissä, mutta en ammatikseni, enkä liitä yhteyteeni titteliä "eläkeläistoimittaja". Siksi kirjoittelen varmaan usein varsin epäjournalistisesti, mutta kuten jo sanoin – toistan sen kuitenkin vielä – tämä blogini ei ole journalistikoulutetun ammattitoimittajan uutispalsta. Enemmän se on eräänlainen vaikkapa ortodoksisen valintamyymälän lihatiski.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti