13.12.16

Kannattaako panostaa verkostoitumiseen vai ihmissuhteisiin

Kun on monta vuotta seurannut omassa kirkossamme tapahtuvaa toimintaa, joka toisinaan on täysin omia arvoja vastaan ja mielestäni myös osin epäeettistä ja osin jopa raivostuttavaa, on mielenkiintoista tarkkailla itseään ja ympäristöään kuin myös reaktioitaan. Selvästikin on ilmassa merkkejä, että jotain tulee kohta tapahtumaan ja on täysin mahdollista, että nuo väärät, jopa epäeettiset rakennelmat saattavat romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Osaa näihin asioihin liittyvistä tapahtumista olen seurannut varsin läheltä joko ihan itse nähden tai kuullen tai sitten olen saanut niistä tietoja ympärilläni olevilta ihmisiltä. Olen aina ollut kohtuullisen hyvä verkostoitumaan – oma isäni nimitti sitä tosin supliikiksi ja kehotti harrastamaan sitä koko elämän ajan – ja tämä taito on todellakin auttanut myös näkemään ja kuulemaan ja olemaan edes jollakin tavalla ”ajan hermolla”.

Eri asia on sitten, onko tuo verkostoituminen meille kaikille – minullekaan – nykytietämyksen valossa hyvästä. Yritysetiikasta, sosiaalisesti kestävästä työelämästä, yritysvapaaehtoistoiminnasta, prososiaalisista ilmiöistä ja vastuullisesta sijoittamisesta bloggaava Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan etiikan tutkija Anna Seppänen kirjoittaa lokakuussa 2016 julkaistussa ”Parempi Bisnes” blogissaan syitä siihen, miksi verkostoituminen olisi parasta lopettaa. Yritän lukea tuota blogitekstiä hieman itseäni ja etenkin omaa kirkkoani ajatellen.

Seppäsen mielestä ”verkostoitumisen merkitystä korostetaan usein, eikä varmaankaan ihan täysin syyttä, koska ainakin jotkut verkostoitumisen tavat ennakoivat uramenestystä”. Näin on varmaan tapahtunut joskus minullakin, mutta nyt eläkeläisenä ei enää ole suuremmin väliä asialla, aiemmin varmaankin enemmän. Mutta ongelmaksi asia nousee, kun tässä työelämän ”oravanpyörässä” olevista ihmisistä – kuten Seppänen sen sanoo – tulee resursseja. Ihmisellä on vain hyötyarvo. Seppänen sanoo, että ”myötätunto ja myötäinto, kyky vastata toisen aitoon avuntarpeeseen tai iloon, unohtuvat. Ihmisistä tulee resursseja toinen toisilleen.” Siis toisilleen, ei organisaatiolle.

Tällaista toimintaa olen nähnyt ja kokenut jonkin verran viimeisinä vuosina työelämässä, mutta erikoisesti sellaista on ollut nähtävissä oman kirkkoni taholla. Auttamista, jota joskus nimitetään kirkon piirissä vaikka nimellä diakonia, ei tapahdu enää puhtaasti auttamisen halusta vaan toisinaan jopa siksi, että auttaminen tukee omaa toimintaa ja urakehitystä. Sen nojalla pääsee matkustelemaan, saa töitä ja hyvää palkkaa ja päivärahojakin ehkä. ”Nuolaise sinä minua, niin minä nuolaisen sinua”. Tuollaisessa sumuverhossa voidaan toimia ihan miten vain, vaikka väärinkin.


Seppäsen mukaan hyvästä käytöksestä tulee – kuten hän sen taas mielenkiintoisesti kuvaa – strateginen erikoisuus. Saamme ohjeita, joita ei pitäisi edes ollenkaan lausua tai kirjoittaa. Seppänen kysyykin, että ”tahdommeko todella luoda työelämän todellisuuden, jossa yksisuuntainen hyödyn nyhtäminen on standardi ja hyödyllisyyteen palautumatonta ihmisarvoa kunnioittava käytös on taito, jonka opettamiseen tarvitaan konsulttia?” Mielenkiintoista on ajatella ja pohtia syvemmin asiaa myös oman kirkon kannalta.

St. Ambrosen yliopiston professori Monica Forretin vuonna 1997 tekemän väitöstutkimuksen mukaan ”persoonallisuuden piirteistä verkostoitumista edesauttavat ulospäin suuntautuneisuus ja hyvä itsetunto. Aktiivisilla verkostoitujilla oli myös muita useammin hyväosainen sosioekonominen tausta”. Seppäsen mielestä tästä aiheutuukin se kolmas ongelma, jolloin luontaisesti ekstrovertit, ulospäin suuntautuneet ihmiset pärjäävät. Ja voisiko tästä sitten sanoa vastaavasti, että heikommat asetelmat ja ominaisuudet omaavat, vaikkapa ne introvertit, sisäänpäin kääntyneet jäävät jalkoihin! Kirkon piiriin asian voisi siirtää ja todeta, että häviäjiä ovat ne, joilla on kyllä tietoa vaikkapa omasta kirkostaan riittävästi ja halua elää ja jopa toimia siinä, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa. Kirkkokahvittelu ei aina riitä, kun nuo ekstrovertit vievät kaiken tilan.

Samassa blogijutussa viitataan mielenkiintoiseen ja varsin ajankohtaiseen aiheeseen, joka on ainakin some-keskustelun keskiössä juuri nyt oman kirkkomme piirissä. Sitran laajan työelämätutkimuksen mukaan vain joka neljäs suomalainen on työllistynyt avointa työpaikkaa hakemalla. Alle neljäsosa (23 %) suomalaisista on päätynyt nykyisen työhönsä avointa työpaikkaa hakemalla. Noin 70 % on löytänyt työtä muita polkuja pitkin, ilmenee Sitran "Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään" -tutkimuksesta. Mitenkähän tuo on oman kirkkomme piirissä ja mitä ovatkaan nuo Sitran tutkimuksessa esille tulleet ”muut polut” meidän kirkossamme? Siitä voisi kirjoittaa vaikka ihan oman blogijutun.

Seppänen toteaakin oman blogijuttunsa lopiksi varsin lakonisesti, että ”verkostoituminen kannattaakin lopettaa ja panostaa sen sijaan ihmissuhteisiin: työelämässä kuten muussakin elämässä ihmissuhteet voidaan muodostaa yhteisten kiinnostuksen kohteiden, jakamisen, avun antamisen ja saamisen ja yhteisen hyvän edistämisen perustalle. Verkostot eivät tällä ajattelutavan muutoksella katoa, ne syntyvät sivutuotteena jos ovat syntyäkseen.”

Kuten tuossa blogini alussa kirjoitin, viimeaikaiset tapahtumat ja joidenkin asioiden eteneminen myös verkostonoituneessa kirkollisessa mediassa on saanut minussa ja varmaan monessa muussakin ortodoksissa aikaan erilaisia negatiivisia reaktioita – ihmetyksen ohessa raivostumista, turhautumista ja jopa vihaa. Samaa hössötystä on ollut viime päivinä myös muussakin mediassa kuin kirkkoa koskevassa uutisoinnissa.

Poliitikot ovat olleet tikun nenässä siinä missä kirkonmiehetkin ja aiheesta yleensä. Toivottavasti keskustelu kirkon piirissä ei karkaa käsistä samalla tavalla kuin se karkasi "Sipilä vs. YLE" -asiassa. Toivottavasti oikeanlainen ja rehellinen, asioista oikeilla nimillä puhuva keskustelu kirkkomme piirissä johtaa asiat oikealle uralle ja parempiin ratkaisuihin ja etenkin parempiin ja oikeudenmukaisempiin sekä tarkoituksenmukaisempiin ratkaisumalleihin.



Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: