Harmillista, että nykyisin luterilainen Kotimaa24-sivusto on maksumuurin takana. Moni yleiskristillisestikin hyvin pohdittu ja mainio juttu jää useilta lukematta. Tämäkin, josta nyt tässä kohta aluksi yritän kertoa omin sanoin ja varsinaisen tekstin kirjoittajaan itseensä viitaten.
Mediataloilla ei tällä hetkellä ilmeisesti mene oikein hyvin. Etenkään pienelle ryhmälle tarkoitetulla mediatalolla saattaa olla suuriakin vaikeuksia selvitä eloonjäämiskamppailustaan. Saa nyt sitten nähdä, autaako maksumuuri siinäkään. Toista se on sellaisilla pukertajilla, jotka maksavat kaiken itse omasta pussissataan eivätkä huutele äitiäkään apuun.
Mutta mennäänpä jo tuohon Kotimaan juttuun. Palmusunnuntaiksi 29.3.2015 Loimaan luterilaisen seurakunnan pastori - eräästä kuvasta päätellen ei mikään vanha mies - Janne Rauhala, oli kirjoittanut saarnan perustuen filippiläiskirjeen ns. kenosishymniin (Fil. 2:5-11), jossa tunnustetaan Kristuksen luopuneen oikeudestaan olla Jumalan vertainen ja tulleen ihmiseksi. Janne Rauhala kysyy saarnassaan, mistä ihminen - mistä sinä - olet valmis luopumaan ja onko aina syytä pitää kiinni omista oikeuksistaan. Joskus voi olla armeliaampaa luopua niistä.
Filippiläiskirjeessä sanotaan, että
Mutta - tätä Rauhala ei saarnassaan sano - eikös noita omien oikeuksiensa perään huutajia ole nykyään pilvin pimein - kaikissa kirkoissa. Meilläkin. Ja kuka minkäkin oikeuden perään huutelee. ja kuka millaisella volyymillä. Riippuu varmaan asemastakin.
Rauhala vertailee saarnassaan pappeja mm. poliisiin tai vaikka palomiehiin, joista kukaan näiden ammattikunnan edustajista ei voi antaa pahan olonsa tulla ulos turuilla ja toreilla. Sen sijaan he kaikki joutuvat tekemään ratkaisuja pitkälti armollisuuteen, ei niinkään kaiken jyräävään oikeudenmukaisuuteen perustuen.
Rauhalan mielestä hän on kaupungilla liikkuessaankin pappi, kirkon edustaja, hengen mies. Hyvä! Enemmän tällaisia sanojia ja kirjoittajia, sillä samaa minunkin mielestäni pitäisi useamman papin tai piispan - niin ortodoksisen kuin luterilaisenkin - miettiä useammin; Mikä hän on? Lintu vai kala? Rauhalan mukaan maailma on täynnä omista oikeuksistaan kiinni pitäviä. Hänen mielestään se on monesti ihan hyvä, mutta - hän kysyy - onko se AINA hyvä?
Meillä ortodoksillakin on omassa kirkossamme noita oikeuksien perään huutajia. Osa on varmaan ihan asiaakin, mutta joskus mietityttää, tunteeko edes - vaikkapa joku pappeuteen vihitty oikeuksiensa perään huutelija - ihan oikeasti tätä omaa kirkkoamme ja sen perinteitä ja niistä pulppuavaa oppiamme. Eivät perinteet, Traditio, ole opista erillinen saareke. Raamattukin on Tradition ilmenemä, sen kirjalliseen muotoon saatettu sanoma meille ihmisille - näin minä sen maallikkona ajattelen.
Toisinaan kirkkomme pääsee julkisuuden valokeilaan myös näillä erilaisten oikeuksien perään huutavien "päähänpotkittujen" katkerilla lausunnoilla, jossa vaikkapa ortodoksista teologiaa opiskellut pappi ihmettelee, miksi hän menettää pappeutensa mentyään uudelleen naimisiin tai miksi vaikkapa ortodoksista teologiaa opiskelemattomalla piispalla ei muka olisi oikeus tehdä melkein mitä huvittaa, kun kerran on piispa, "despota", kuten piispalle laulettavassa laulussa sanotaan. Näinköhän se meni, vai olenkohan ymmärtänyt asiat ihan väärin.
Viime päivinä tuo "oikeus tehdä jotain" on viivähtänyt myös huulillani ja sen konkreettinen ilmenemämä, "oikeudenmukaisuuden pikkupiru" on silloin tällöin istunut olkapäälläni. Onneksi vain hetken ja olen voinut karistaa sen pois, enkä väkisin ja tuon pahalaisen pakottamana ole mennyt sanomaan jotain jostain, vaikka minulla on siihen oikeus ja tuntisin olevani ihan oikeassa. Huomasin muuten samalla, etten toki ole yksin tällaisissa ajatuksissa ja se hieman huojentaa oloani. Jaksamista vain meille kaikille!
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Mediataloilla ei tällä hetkellä ilmeisesti mene oikein hyvin. Etenkään pienelle ryhmälle tarkoitetulla mediatalolla saattaa olla suuriakin vaikeuksia selvitä eloonjäämiskamppailustaan. Saa nyt sitten nähdä, autaako maksumuuri siinäkään. Toista se on sellaisilla pukertajilla, jotka maksavat kaiken itse omasta pussissataan eivätkä huutele äitiäkään apuun.
Mutta mennäänpä jo tuohon Kotimaan juttuun. Palmusunnuntaiksi 29.3.2015 Loimaan luterilaisen seurakunnan pastori - eräästä kuvasta päätellen ei mikään vanha mies - Janne Rauhala, oli kirjoittanut saarnan perustuen filippiläiskirjeen ns. kenosishymniin (Fil. 2:5-11), jossa tunnustetaan Kristuksen luopuneen oikeudestaan olla Jumalan vertainen ja tulleen ihmiseksi. Janne Rauhala kysyy saarnassaan, mistä ihminen - mistä sinä - olet valmis luopumaan ja onko aina syytä pitää kiinni omista oikeuksistaan. Joskus voi olla armeliaampaa luopua niistä.
Filippiläiskirjeessä sanotaan, että
"Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti."Rauhala kertoo pohtineensa paljon oikeuden ja armon suhdetta. Armo sisältää luopumista. Myös papiksi ryhtyminen on hänenkin mielestään tietynlaista omista oikeuksista luopumista armon vuoksi. Rauhalan mielestä maailmassa on paljon tehtäviä, joissa oikeudenmukaisuus itseä kohtaan ei ole ensimmäinen asia. Tuota lukiessani käväisi mielessä, että eihän tuo Rauhala vaan ole "piilo-ortodoksi", niin ainakin minua koskettavasti hän kirjoittaa.
Mutta - tätä Rauhala ei saarnassaan sano - eikös noita omien oikeuksiensa perään huutajia ole nykyään pilvin pimein - kaikissa kirkoissa. Meilläkin. Ja kuka minkäkin oikeuden perään huutelee. ja kuka millaisella volyymillä. Riippuu varmaan asemastakin.
Rauhala vertailee saarnassaan pappeja mm. poliisiin tai vaikka palomiehiin, joista kukaan näiden ammattikunnan edustajista ei voi antaa pahan olonsa tulla ulos turuilla ja toreilla. Sen sijaan he kaikki joutuvat tekemään ratkaisuja pitkälti armollisuuteen, ei niinkään kaiken jyräävään oikeudenmukaisuuteen perustuen.
Rauhalan mielestä hän on kaupungilla liikkuessaankin pappi, kirkon edustaja, hengen mies. Hyvä! Enemmän tällaisia sanojia ja kirjoittajia, sillä samaa minunkin mielestäni pitäisi useamman papin tai piispan - niin ortodoksisen kuin luterilaisenkin - miettiä useammin; Mikä hän on? Lintu vai kala? Rauhalan mukaan maailma on täynnä omista oikeuksistaan kiinni pitäviä. Hänen mielestään se on monesti ihan hyvä, mutta - hän kysyy - onko se AINA hyvä?
Meillä ortodoksillakin on omassa kirkossamme noita oikeuksien perään huutajia. Osa on varmaan ihan asiaakin, mutta joskus mietityttää, tunteeko edes - vaikkapa joku pappeuteen vihitty oikeuksiensa perään huutelija - ihan oikeasti tätä omaa kirkkoamme ja sen perinteitä ja niistä pulppuavaa oppiamme. Eivät perinteet, Traditio, ole opista erillinen saareke. Raamattukin on Tradition ilmenemä, sen kirjalliseen muotoon saatettu sanoma meille ihmisille - näin minä sen maallikkona ajattelen.
Toisinaan kirkkomme pääsee julkisuuden valokeilaan myös näillä erilaisten oikeuksien perään huutavien "päähänpotkittujen" katkerilla lausunnoilla, jossa vaikkapa ortodoksista teologiaa opiskellut pappi ihmettelee, miksi hän menettää pappeutensa mentyään uudelleen naimisiin tai miksi vaikkapa ortodoksista teologiaa opiskelemattomalla piispalla ei muka olisi oikeus tehdä melkein mitä huvittaa, kun kerran on piispa, "despota", kuten piispalle laulettavassa laulussa sanotaan. Näinköhän se meni, vai olenkohan ymmärtänyt asiat ihan väärin.
Viime päivinä tuo "oikeus tehdä jotain" on viivähtänyt myös huulillani ja sen konkreettinen ilmenemämä, "oikeudenmukaisuuden pikkupiru" on silloin tällöin istunut olkapäälläni. Onneksi vain hetken ja olen voinut karistaa sen pois, enkä väkisin ja tuon pahalaisen pakottamana ole mennyt sanomaan jotain jostain, vaikka minulla on siihen oikeus ja tuntisin olevani ihan oikeassa. Huomasin muuten samalla, etten toki ole yksin tällaisissa ajatuksissa ja se hieman huojentaa oloani. Jaksamista vain meille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti