12.9.14

Rauhoittamista vai rajoittamista

Ortodoksinen näkökulma.
Kuvan alkuperäisaihe löytyy Lauri Järvilehdon kirjasta "Monenkirjavia kuvitelmia".
Tässä männä viikolla oli netissä mielenkiintoinen uutinen, johon ortodoksisen kirkon tiedottajalta oli päässyt - kuten joku sen sanoi jollain somen sivuilla - freudilainen lipsahdus. Kirkon uutinen kertoi siitä, kun eräs äskettäin perustettu ortodoksinen verkkolehti oli anonut rahaa toimintansa pyörittämiseen ja kirkollishallitus vastasi kahdelle henkilölle - siis ei verkkolehdelle itselleen, koska sitä kai ei kirkollishallituksen mielestä ole olemassakaan. Kirkon nettisivuilla julkaistussa ko. asiasta kertovassa uutisessa luki jonkin aikaa: "Vuoden 2014 talousarviossa ei ole varausta ulkoisten viestintäprojektien rajoittamiseen." Päätöksessä lehden toimittaminen ja sen tukeminen  ja apurahan anominen oli pyörähtänyt viestintäprojektiksi, kuten verkkolehdessä myöhemmin kirjoitettiin ja samalla apurahan hakija personoitu lehden sijasta henkilöihin.

No - jonkin ajan kuluttua, kun joku - siis joku mahdollisesti sellainen henkilö, joka lukee tätä tavallisen kansan suosimaa ortodoksista somesivua - oli todennäköisesti kertonut tiedottajallekin, että eräällä somesivulla ko. typosta kirjoitettiin ja hän muutti uutisessa olevan J-kirjaimen H-kirjaimeksi.

Keskustelu asiasta on toki jatkunut netissä. Minusta itse asiassa tuo kirjaimen muutos olisi voinut jäädä tekemättäkin. Näin uutinen olisi ollut tiedottavampi ja kertonut mahdollisesti ko. asiasta sen oikealla nimellä. Rajoittamisesta siis.

Viime päivinä on saatu oikein roppakaupalla lukea erilaisia ortodoksisen kirkon piirissä tapahtuneita rajoittamisuutisia. Tuon verkkolehtiuutisen lisäksi mediassa on kerrottu piispan rajoittamistoimista erään seurakunnan papin toimeen haluavien esikarsinnassa. Piispalle ei kelvannut eräs seurakunnassa jo työskentelevä ja monen mielestä ansioitunut hakija. Sen sijaan hän antoi julkisuuteen melko tylyn - minunkin mielestäni lähes herjaavan arvion kyseisestä papista - eikä hän asettanut pappia ehdokassijalle, josta sitten pappi vapaana olevaan toimeen kansanvaalilla valitaan. Ei tehnyt sitä toisellakaan kierroksella, kun lähes 300 seurakuntalaista pyysi sitä piispalta allekirjoittamalla hakemuksen, että tämä oman seurakunnan pappi laitettaisiin listalle ylimääräisenä ehdokkaana.

Mielenkiintoisia ovat olleet kommentit, joita asian tiimoilta on netissä näkynyt. Kaikista niistä välittyi sama viesti: piispalle ei kelpaa ehdokas, jonka seurakuntalaiset haluaisivat. Ketä varten pappi, seurakunnan paimen, valitaan? Piispaa varten vai seurakuntalaisia varten? Siinä ei auta modernissa, länsimaista demokratiaa toteuttavassa Suomessa suuremmin vertailla tilannetta vaikka teokraattisiin Kreikkaan tai Venäjään, joissa maissa piispa suvereenisti ja despoottina - kuten kirkkolaulussa häntä nimitetään - valitsee itse, yksin pappinsa hiippakuntaansa. Tuollainenkin menettely saattaa kaiken lisäksi helposti johtaa pahoihin vääristymiin, kuten esimerkiksi eräässä tuoreessa EU-maassa, jossa sama järjestelmä toimii ja nimittäjä saattaa rahastaa nimityksillä hieman ekstraa hakijoilta. Jos maksat paljon, pääset papiksi, jos et, et pääse. Tyly linja. Näin pahat kielet kertovat sieltä. Mikä lie sitten totuus niin siellä kuin Suomessakin? Mitä on asioiden takana?

Omasta mielestäni tämän asian tekee vielä kiusallisemmaksi kyseiselle piispalle ja hänen kauttaan koko kirkolle, kun luin asiasta käydyt keskustelut piispan ja hakemuksen jättäneiden, aivan fiksuilta vaikuttaneiden ihmisten välillä. En millään voinut välttyä ajatukselta, että joku puhuu nyt omiaan ja paksua puppua, koska ainakin noiden asiansa edestä puhuneiden mielestä moni asia, joka oli eväämisen perusteena, ilmenikin sitten varmistamisen jälkeen puppupuheeksi. Väkisin nousi mieleeni kysymyksiä: miksi, miksi, miksi? Monenlaisia tarinoita on kuultu ja kukaan ei tiedä takuuvarmasti perimmäisiä syitä. Voidaan vain arvailla aikaisempien tapahtumien ja tekojen valossa. Niin - ja kauhistella siinä ohessa. Hyvää mainosta tämä ei kuitenkaan kirkolle ole. Liekö se jälleen tämänkin offensiivin tarkoitus.

Jospa vielä palaisin tuohon viestinnän rajoittamiseen. Itselläni on useamman vuoden kokemus ortodoksisesta "viestinnästä". Laitan sen varmuudeksi lainausmerkkeihin, etteivät ainakin pari ihmistä - toinen idässä ja toinen etelässä - hermostuisi turhaan (jos nyt kuitenkin sattuvat lukemaan tämän jutun). Heidän mielestään kun noilla sivuillamme esitetty viestintä ei ole ollut mitään oikeaa viestintää, se on vain mielipiteiden kertomista. No niinhän se toki onkin. Ei sitä ole koskaan yritetty piilottaakaan minkään neutraalin, maailmoja syleilevän hömpsönpömpsön oheen. Se on yksiselitteisesti ollut ortodoksista viestintää, koska sitä tehtiin ortodoksisella sivustolla, suomalaisen etnisen vähemmistöryhmän sivustolla, jota suuri enemmistökin lukee. Tehtiin ja tehdään omasta ortodoksisesta näkökulmasta katsoen.

Sitäkään jo vuosia toiminutta ortodoksista mediaa ei kirkon päättäjät ole oikeastaan koskaan katsoneet todelliseksi ortodoksiseksi sivustoksi - aivan kuten nyt kävi tuolle uudelle ortodoksiselle verkkolehdelle. Ei sitäkään heidän mielestään oikeasti ole olemassakaan. Toreilla ja turuilla kerrotun kaupunkilegendan mukaan eräs aiemmin ilmeisesti pääasiassa konkurssiasioita hoitanut kirkon työntekijä olikin kysellyt joitain aikoja sitten kahvipöydässä, että liekö niillä (siis meillä) oikeuttakaan käyttää sivustossamme ortodoksi-sanaa. Hänen mielestään sanan tekijänoikeus on mahdollisesti kirkolla itsellään. Sitä legenda ei kuitenkaan kerro, onko kyseinen työntekijä jo lähestynyt asiassa myös ortodoksijuutalaisia ja vaatinut heiltä korvauksia sanan väärinkäytöstä.

Tuosta olemassa olemattomuudesta on muuten ihan aihetodisteitakin. Kirkko ei ole lähettänyt ainuttakaan lehdistötiedotetta ko. sivustolle. Tai sitten kirkko ei tee lehdistötiedotteita. Mene ja tiedä! Ko. sivuston artikkeleita ei ole pahemmin siteerattu tai lainattu kirkon sivuille. Mieluummin on aina tehty oma juttu, jonka lähde usein on paljastunut kuitenkin kovin lähelle. Kun sivusto on kertonut jostain ortodoksisesta asiasta ensimmäisenä, kirkko muutaman päivän päästä tekee oman juttunsa omille sivuilleen - ihan kuin uutena ja ennen kuulumattomana.

Seurakunnista joku on kyllä lainannut artikkeleja useinkin, muttei keskushallinto ja kirkon virallinen tiedotus. Saa nyt sitten nähdä rajoittaako kirkko vai ainoastaan rahoittaa ja rauhoittaa seurakuntien viestintää ja loppuuko tämän jälkeen seurakuntien lainailu, kun tämän lukevat (jos lukevat).



Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: