Me ihmiset olemme herkkiä valittamaan. Mikään ei kelpaa, ellei se ole jotenkin kaltaisemme, oman elinpiirimme sisällä. Joskus on myös toisin päin: kaltaistamme haukutaan, moititaan, mollataan, koska se saattaa edustaa kertojalleen jotain sellaista, joka häneltä itsellä on huonoissa kantimissa tai ei vain jotenkin pelitä tai saattapa se joskus kokonaan puutuakin ja se harmittaa.
Ei tietysti ole kaikkein kohteliainta kuunnella joidenkin toisten puheita ja sitten kirjoittaa niistä blogissa, mutta minkäs voi, kun puhuvat niin kovalla äänellä viereisessä pöydässä. Tänään nimittäin istuin jälleen suosikkikahvilassani Mikkelin torilla - muuten se sama trubaduurikin oli paikalla, josta kirjoitin äskettäin - ja join kupposen kahvia ja poikkeuksellisesti en ottanutkaan perinteistä kakkupalaa vaan maukkaan sokerisen voisilmäpullan.
Viereissä pöydässä oli aboriginaaleja suomalaisia, joiden keskustelu sivusi matkailua, kielitaitoa ja tietysti politiikkaa. Politiikasta päällimmäisenä oli ajatus, että kyllä se Stubbi on hyvä pääministeri, kun se osaa puhua niin montaa kieltä. Ja käänteisesti: kyllä se Katainen joutaakin sinne Eurooppaan, kun ei osaa kuin englantia. Ja sitten kerrottiin kaupunkilegendoja baarinpitäjästä, joka osasi kolmeatoista eri kieltä ja hänen vaimonsa vielä viittä sen lisäksi.
Sitten puhuttiin matkailusta ja kielitaidosta, jonka lopputoteamana oli, että 45 matkaa on jo sujunut, eikä ole tarvinnut englantia osata. On riittänyt kun on osannut sanoa Bacardi-Cola ja kysynyt joltakin, mitä on olut paikallisella murteella. Sanoi kerran yllättäneen jopa kreikkalaisen tarjoilijan tilaamalla Carillo-Colan, mutta totesi samalla, että meni melko kauan sitä juodessa. Oli sen verran pahan makuista. Kavereidenkin piti auttaa. Mutta oli ylpeä, kun oli osannut sanoa jotain muutakin ja jopa yllättänyt baarimikon tilauksellaan.
Tällaisia me suomalaiset kai joskus olemme. Yksioikoisia, tosikkoja, kielitaidottomia ja joskus jotain muutakin. Silti suomalaisuus on mukava asia. Minusta on mukava olla suomalainen. En tosin yritä olla matkoillanikaan mitään muuta. En snobbaile kielitaidollani, kun en osaa mitään vierasta kieltä kovin hyvin, mutta pärjään silti sillä, mitä osaan. Yritän myös mahdollisuuksieni mukaan nauttia vieraasta kulttuurista ja sen anneista koko ajan ja monipuolisesti. Syön myös paikallisia perinneruokia yrittäessäni kokea maan tunnelmaa ja makuja. Toki joskus petyn ja silloin onkin syöminen tiukassa, kun ruoka maistuu minun suussani oudolta. Silloin joko syön tai jätän suosiolla syömättä.
Elävässä makumuistossani on yhä kerta jolloin söin, vaikka ei olisi ehkä pitänyt. Ystäväni isä Neculai tarjosi minulle perinteistä romanialaista soppaa, jonka maku nyt vain oli hieman erilainen, mihin suuni oli tottunut. Menihän se alas tyylillä yksi osa soppaa toinen osa olutta, mutta tiukkaa se teki. Kerroinkin varmaan jossain matkablogini jutussani, että heidän täällä vieraillessa poikani "kosti" tuon tapahtuman ja tarjosi heille ruokana mämmiä. Hänkin kun oli ukana silloin tuota soppaa syömässä. Hän tosin luovutti yhden lusikallisen jälkeen. Minä en. Poikani yllätys oli suuri, kun mämmi maistuikin romanialaisille - tai ainakin isä Neculaille.
Mutta tämän kesäisellä reissullamme huomasin jälleen, että kyllä meillä kahdella maalla on erilainen ruokakulttuuri ja erilaiset makutottumukset. Hieno asia joka tapauksessa tuo erilaisuuskin. Hieman hämillisinä he antoivat minulle kerran ruokailun jälkeen ison lasisen kalapurkin, jonka he olivat ostaneet kaupasta ja joka heidän mielestään oli liian makeansuolaista. Kyseessä oli iso purkillinen ravintolafileitä, maukasta silliä, joka maistui minun suussani todella hyvältä. Mutta tämä oli jälleen hyvä muistutus ruokakulttuuriemme eroista.
Matkailu avartaa ja erilaisia asioita pitää kokeilla ja oppia tuntemaan. Erilaisuus on rikkautta. Matkailussakin on hyvä käydä katsomassa erilaisia kohteita ja tutustua mahdollisimman paljon paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Näin olen koko ikäni yrittänyt tehdä ja se on laajentanut elämääni suuresti. Niin kokemuksin kuin etenkin uusin ystävin ja ihmissuhtein. Enkä ole pettynyt.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti