9.5.10

Läksiäisiä, läksiäisiä

Perjantain ja lauantain 7. -8.5. olen viettänyt erilaisia läksiäisiä. Perjantaina molempien koulujen oppilaat, henkilökunta ja muutamia huoltajiakin oli kokoontunut Päämajakoulun juhlasaliin, jonne minut talutti kädestä pitäen - ja vähintään yhtä paljon jännittäen, kuin minäkin - pieni tokaluokkalainen Emma.

Sali täpötäynnä minulle esitettiin toinen toistaa hienompia esityksiä, jotka nostivat tunteet pintaan. Teatterin vanhemmista oli koottu esiintyjäryhmä, joka lauloi, lapset lauloivat, katseltiin kuvia työtaipaleelta ja nyyhkittiin. Oli hellyttävää saada pienen ekaluokkalaisen kortti, joka toivotti minulle: Onnea eläkeele!

Lauantaina oli sitten eräänlaiset viralliset läksiäiset, jotka olin itse junaillut koulun ulkopuolelle. Ne pidettiin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiloissa siten, että aloitimme klo 18 lyhyellä kiitosrukouspalveluksella kirkossa arkkipiispa Leon johdolla. Pappeina toimivat hyvä ystäväni Kuopion kirkkoherra - nyt tosin eläkkeelle jäävä - rovasti Mikko Kärki ja Mikkelin kirkkoherra, isä Johannes Hätinen, diakonina toimi arkkipiispan teologinen sihteeri, ylidiakoni Jyrki Härkönen. Kuorokin oli omasta takaa, kun vieraissani oli muutama kuorolainen eri puolilta Suomea.

Palvelus sujui kauniisti ja yllätyksenä lopussa sain vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin arkkipiispalta ja kirkkoherralta kauniiden sanojen kera.

Varsinainen juhla pidettiin seurakuntasalissa, jossa Ilkat Lappi ja Vesterinen olivat loihtineet kauniin ympäristön ja maittavat ruuat meidän kaikkien nautittavaksemme ja syötäväksemme. Ruuat saivat suuresti kehuja ja viinikin maittoi ja noin 80 hengen vierasjoukko porisi iloisesti koko illan, niin että viimeiset vieraat lähtivät varsin myöhään, taisi olla lähempänä klo 23:a.

Tilaisuudessa - huolimatta siitä, että olin toivonut puheetonta juhlaa - pidettiin silti muutama puhe ja kuunneltiin kaunis laulu: Yesterday, koulun henkilökunnan laulamana. Kerroin vieraille, että lahjarahastoksi avaamani oppilaille tarkoitettu stipenditili oli kertynyt mukavasti vieraiden lahjoituksista ja siellä alkoi olla rahaa jaettavaksi ainakin seuraaviksi 20 vuodeksi.

Monesta suusta kuuli sanonnan, että juhla oli minun näköiseni - näin oli tarkoituskin, mutta juhlasta tekivät silti juhlan vieraat ja tosi taitavat Ilkat apureineen. Vaikka seuraava yö ja unet jäivät lyhyiksi, olo oli aamullakin vielä jokseenkin euforinen. Ainoastaan tietoisuus Pohjois-Italian lentokenttien sulkemisesta tuhkapilven vuoksi hieman huolestutti, mutta aikaa on vielä kaksi päivää, joten jospa se siitä ...

Nyt olen lähes eläkemies, päätöstä en vielä ole saanut, mutta töihinkään en enää palaa. Outo tunne, joka on sekoitus iloa, surua, naurua, itkua, kaihoa, riemua ja ehkä myös ripaus kauhua. Toivottavasti pääsen Italiaan ja matkalle, jota olin suunnitellut. Sen näen kohta ja sitten tuleekin ehkä pitempi tauko, ennen kuin jälleen tänne kirjoitan.

Kiitoksia vielä kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille!

Ei kommentteja: