15.12.17

Eteläsuomalaista terveydenhoitoa

Sain tutustua eteläsuomalaiseen terveydenhoitoon, kun nuorin poikani Pekingistä otti yhteyttä ja pyysi hoitamaan erään asiansa – varaamaan uuden ajan HUS:n organisaatiosta, koska ei ennätä varattuun aikaan, ei ole silloin vielä Suomessa. Oli kuulemma jonottanut puhelimessa noin parikymmentä minuuttia, kun yritti soittaa Pekingistä Suomeen ajanvarauksen muutoksesta. Turhaan ja kalliisti.

Otin tehtävän vastaan aavistellen siitä tulevan vaikean, mutta kyllähän tällainen änkyrä nyt tuollaisesta haasteesta selviää. Sain asiaa koskevat paperit Kiinasta sähköpostilla ja niistä ilmeni tarvittavat puhelinyhteystiedot, mutta ei ainuttakaan sähköpostiyhteystietoa.

Papereista löytyi puhelinnumero, joka pääsääntöisesti on auki arkipäivisin kahden tunnin ajan, yhden aamulla ja toisen iltapäivällä. Omaan elämäntilanteeseen ei oikein sopinut sillä hetkellä soitto, koska olin herännyt (eli noussut sängystä) liian myöhään ja en oikein osannut ryhtyä odottelemaan iltapäivää.

Papereista löytyi toinen numero, joka tekstin mukaan oli sairaalan ilmoittautumisen numero ja auki aamulla kaksi tuntia ja iltapäivällä toiset kaksi. Ei kun soitto siihen ja – yllätys, yllätys – sieltä vastasi kaiken lisäksi erittäin ystävällinen naisääni, joka valittaen kertoi, ettei hän kuitenkaan voi tehdä varatun ajan muutosta. Hän oli varsin ymmärtäväinen, kun kuuli, että Pekingistä oli yritetty soittaa turhaan ja muuttaa aikaa.

Niinpä hän otti puhelinnumeroni ja lupasi välittää asian edelleen niin, että joku asianosainen soittaa minulle piakkoin. No – siinä odottelin muutaman tunnin ja piti sitten lähteä hammaslääkäriin. Ajattelin, että varmaan soittavat juuri silloin ja niin tekivät. Kun pora surisi suussani ja puheeni oli pelkkää ”äh-ähiä”, ei siinä suuremmin puhelimeen vastata.

Toivoin, että soittaja ymmärtää, ettei ihminen voi aina olla puhelimensa ääressä ja vastata, ja soittaa kohta uudestaan. Näin ajattelin normaalin ihmisen tekevän. Unohdin, ettei eteläsuomalainen terveydenhoitohenkilö ole ehkä tässä suhteessa ”normaali”, vaan enemmänkin stressaantunut työntekijä. Uutta soittoa ei kuulunut.

Kun uutta puhelua ei sitten odottelunkaan jälkeen kuulunut, ajattelin itse koettaa saada yhteyden ajanvaraukseen. Tietenkään puhelimessa ei "turvallisuussyistä" johtuen näkynyt tuon soittajan puhelinnumeroa, ainastaan vaihteen numero, johon sitten soitinkin ja yritin kertoa asian kohteliaasti. Turhaan – siis kohteliaasti – sieltä ei löytynyt minkäänlaista ymmärrystä asialle. Minut yhdistettiin parikin kertaa johonkin numeroon, johon ilmeisesti yhdistäjäkin tiesi, ettei siihen vastata.

Kun – olisiko ollut neljäs tai viiden kerta – taas soitin puhelunvälittäjälle – jollaiseksi keskuksia nykyisin kai sitten kutsutaan – sain melko tylyn vastauksen kysymykseeni, olisiko jotain sähköpostia, johon voisin lähettää postia. Hänen mielestään minun pitää soittaa aamulla klo 8 ajanvarausnumeroon ja kysyä asiaa sieltä, turha sitä on täältä kysellä. No jos soitan ko. numeroon, todennäköisesti varaan uuden ajan enkä lörpöttele siinä muuta.

Ei siinä kaiken tuon hösläämisen jälkeen kovin korkealla ollut mieli, kun päädyin ratkaisuun, että yritän sitten uudestaan huomenna aamulla. Laitan kellon varalta herättämään, jotta muistan soittaa ajoissa.

Näin sitten kävi, mutta kaikesta huolimatta heräsin liian myöhään tai ainakin melkein. Kun soitin puhelimeen, se meni heti vastaajaan – kello oli varttia vaille yhdeksän, jolloin oletin jo pahimman ruuhkan helpottaneen, kun vastausaika oli 8 – 9. Hieman verenpaine hypähti, mutta vastaaja kertoikin, että tänä aamuna puhelinvarausaika onkin poikkeuksellisesti klo 8-9 sijasta klo 9-10. Ei kun uudestaan soitto kahta minuuttia vaille 9, mutta meni vastaajaan. Toinen soitto minuuttia ennen vei jo jonoon, jossa metallinen ääni kertoi minun olevan toinen jonossa, siis kaiketi kolmantena, mitalisijoilla.

Puhelin kaiuttimelle ja istuin tietokoneen ääreen katselemaan posteja ja muita viestejä odotellessa. Melko pian puhelimeen vastattiinkin eikä odottelu kestänyt kokonaisuudessaan kuin ehkä 10 minuuttia ja langan päässä oli – yllätys, yllätys – miellyttävän ääninen ja KOHTELIAS vastaanottovirkailija, joka täysin – ainakin puhelimessa – kuulosti ymmärtävän ongelmamme.

Koska varattuja aikoja oli pojallani useita, oli labraa, rontgeniä, kokeita ja lääkäri, hän ei voinut antaa uusia aikoja heti, koska ne oli soviteltava lääkärien aikatauluihin, joita ei vielä ollut tiedossa sille ajalle, jolloin poikani olisi taas Suomessa. Mutta hän otti tiedot ylös ja sanoi lähettävänsä uudet ajat poikani suomalaiseen kotiosoitteeseen mahdollisimman pian.

Kerroin, että postin lähettäminen ko. osoitteeseen on hieman hankala toimi, koska poika on Kiinassa ja posti ei sinne Kiinaan normaalisti käänny, vaan posti avataan Suomessa ja skannataan Kiinaan. Virkailija ymmärsi asian ja katsoi poikani tietoja ja tunnisti minut siellä olevasta nimestä ja kun pyysin lähettämään tiedot minulle, jolloin se menee perille nopeammin ja varmemmin. Poikkeuksellisesti hän ilmoitti suostuvansa siihen.

Erosimme puhelimessa ihan sovussa hyvän joulun toivotuksin ja ihmettelin itsekin, että näinkö helposti se sittenkin kävi. En kiihtynyt kuin ehkä kerran pari aiemmin puhelunvälittäjään, en tarvinnut ottaa yhteyttä esimieheen enkä potilasasiamieheen, vaan saatoin hoitaa asian yllättävä joviaalin ajanvarausvirkailijan kanssa.

Ehkä organisaation tylyydestä johtumatta joululla ja Pekingillä ja ko. henkilön henkilökohtaisella osaamisella ja ominaisuuksilla oli oma osuutensa – mene ja tiedä – mutta asiakirjat putkahtivat eilen postista ja asia on jo hoidettu Kiinaan asti. Silti olen itse ikionnellinen, etten asu Etelä-Suomessa. Syitä siihen on toki muitakin kuin terveydenhoito, se lienee selvinnyt jo aiemmin näistä blogijutuistani. Mutta nyt sinne kuorman päälle tuli vielä tämäkin.

Yhä edelleen en ymmärrä, miksi tällaisessa tapauksessa ja muutenkin, kun elämme melko digilisoitua aikaa, vastapuolella (sairaalalla) ei ole käytössä sähköposti- tai muuta digitaalista palvelua. Selitys, ettei heillä ole ns. salattua yhteyttä, ei oikein riitä. Helposti asia muuttuu ainakin minun mielessäni muuksi, ihmisten (työntekijöiden) taitamattomuudeksi digitaalisissa asioissa, joustamattomuudeksi, stressaantuneisuudeksi, huonoksi asiakaspalveluksi tai ainakin koulutuksen puutteeksi ja muihin tuollaisiin kehitystä vaativiin seikkoihin.

Ymmärrän toki, että Etelä-Suomessa volyymit ovat ihan toisenlaisia ja erilaisia hullujakin – jotka vaivaavat niin puhelimessa kuin sähköpostissa – löytyy huomattavasti enemmän kuin täältä periferiasta. Siitäkin on jonkinlaisia henkilökohtaisia kokemuksia muilta saroilta. Mutta sitä en ymmärrä, ettei noita asioita ole voitu ratkaista jollain toimivalla ja tehokkaalla, nykyaikaisella tavalla, vaan tässäkin asiassa julkinen terveydenhoito laahaa jäljessä ja ottaa ihan tahallaan turpiinsa saamattomuuttaan ja osaamattomuuttaan, ehkä joistain muistakin syistä johtuen.

Par’aikaa väännetään kättä sotesta ja julkisen ja yksityisen terveydenhoidon suhteesta. Joskus tuntuu siltä, että ihmisten – tässä tapauksessa päättäjien ja johtajien – kenties oma henkilökohtainen ahneus ja vallanhalu, taloudellisen voiton kääriminen ja monet muut sellaiset asiat menevät kaiken inhimillisyyden ja asiakasystävällisyyden, ammattiin oletettavasti kuuluvan filantropian sekä kaiken toimivuuden ohi.

Kun on luotu tehokkaat laitokset, sairaalat ja terveyskeskukset, joissa osataan hoitaa ihmisiä monimutkaisilla välineillä hyvin, luulisi, että tällainen normaali, tavanomainen yhteyden pito potilaisiin, asiakkaisiin, ihmisiin, osaattaisiin hoitaa myös hyvin ja tehokkaasti – vaikuttavasti. Mutta ei näemmä ja saamme kai vielä odottaa aikaa parempaa. Mutta silti kaikille muutenkin jo raskasta terveyden- ja sairaanhoitotyötä tekeville ja muillekin kanssakävelijöille – Hyvää Joulua tai kuten me ortodoksit sen sanomme: Kristus syntyy – kiittäkää!


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja: