Viikonvaiheessa 16. - 18.10.2015 alkoi tapahtua jotain kummaa. Puhelimeni ja tablettini vislasivat yhtenään, kun niihin tuli viestejä. Pahimmillaan ne piti viedä päikkärien ajaksi vessaan, jotta sain nukkua rauhassa. Yöllä minulla on molemmissa sellainen estotoiminto, etteivät viestit tai suurin osa puheluistakaan tule läpi klo 23 ja aamukuuden välillä. Mutta heti aamulla kuuden jälkeen puhelin alkoi vihellellä jälleen viestejä.
Viestit olivat pääasiassa ns. Facebookin kaveripyyntöjä. Mitä kummallisimmat ihmiset - siis minulle täysin tuntemattomat - halusivat kaverikseni Facebookiin, jossa minulla lienee normaalisti jonkin verran vaille pari sataa kaveria. Jossain vaiheessa hyväksyin kavereikseni muutaman ihmisen, joita en ollut koskaan tavannut ja joita en oikeasti tunne. Sitten tein päätöksen, ettei tuollainen peli vetele ja lopetin moisen.
En tosin poistanut - ainakaan kaikkia - tällaisia kavereita listalta, mutta en myöskään hyväksynyt uusia, ellen ollut häntä tavannut tai jollain muulla tavalla tunne häntä. Näin toimin edelleen, tässäkin tilanteessa, vaikka kaveripyyntöjä tulvi ovista ja ikkunoista.
Yritin ensin pohtia, mitä olin tehnyt viime viikolla eritavalla ja mikä olisi siis voinut aiheuttaa moisen reaktion. Ensin tuli mieleen puheenvuoroni Lappeenrannassa, missä puhuin keskiviikkona somen käytöstä eläkeläisille. Harkittuani hetken asiaa, en uskonut tuon tilaisuuden olleen "syypää" tapahtuneeseen. Miksi? No ei eläkeläiset noin käyttäydy ja tilastojen mukaan vain noin 15 % tietyn ikäisistä eläkeläisistä käyttää edes somea. Tosin luvut ovat tänä vuonna ilmeisesti hieman nousseet, mutta silti. No way! Ei nuo Lappeenrannan eläkeläiset ole syyllisiä moiseen.
Seuraava pohdinta palautti mieleen Facebookiin laittamani kansikuvan, jossa Jaska Jokunen istuu laiturilla Ressun kanssa ja sanoo hänelle "Yhtenä päivänä meidän kaikkien pitää kuolla, Ressu ..." ja Ressu vastaa siihen: "Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei pidä."
Näin kuvan tässä äskettäin Fb-kaverini Ilkan sivuilla ja teksti siihen oli kirjoitettu jollain skandinavisella kielellä - mahdollisesti tanskaksi tai norjaksi - ja pikakapulakäänsin sen sujuvalla skandinaviskallani edellisen kaltaiseksi tekstiksi. Teksti osui ja upposi. Tätä kirjoittaessani tuota sivua on jaettu Facebookissa melkein 6000 kertaa.
Arvelin, että ihmiset olivat väärin yhdistelleet kuvaa ja sen lähettäjää ja tekivät minusta nyt väkisin jonkinlaista "puskafilosofia". Ei, ei ollut syypää sekään. Voi olla, että jokunen kaveripyyntö toki saattoi tulla tuoltakin, mutta varsinainen syy - sylttytehdas - selvisi hieman myöhemmin.
Sain sähköpostissa viestin, jossa eräs Aino niminen naishenkilö lähestyi minua ja pyysi yhteistyöhön hänen kanssaan. Hän kirjoitti:
Mitä! Miksi ihmeessä? Kyseisen blogin olin jo lopettanut noin vuosi sitten. Mikä siinä vielä kiinnosti? Menin katsomaan tilastoja ja HUPS! Blogia oli käynyt lukemassa yhden päivän aikana noin 3000 vierailijaa. Mistä he olivat kiinnostuneita? No yhdestä ainoasta jutusta. Blogini 60. juttu vuoden 2013 kesäkuulta nimeltään "Katkeruus, kateus, pahansuopaisuus - paha kolminaisuus".
No - onhan tuota nyt siis jo lopetettua blogiani lukenut kokonaisuudessaan - kaikki jutut huomioiden - kohta 100 000 ihmistä, mutta että just nyt ja just tuo juttu. Mitä tämä tarkoittaa? Ei kun salapoliisityöhön, joka nykyisenä tietokonekautena on melko helppoa.
Jäljet johtivat henkilöön, jota en tuntenut ja josta en omasta mielestäni ollut koskaan kuullutkaan. En edelleenkään tiedä hänen "toimi- tai osamisalaansa", mutta hän oli ja on kai yhä juoru- ja sensaatiolehden Seiskan ns. julkkisblogien listalla kirjoittajana.
Hän oli kirjoittanut muutaman rivin blogin - jollaisia hän siis ilmeisesti kirjoittaa useita viikossa - ja lainannut, plagioinut, tekstissään suurimmaksi osaksi minun blogitekstiäni tuosta edellä mainitusta blogijutusta. Hän kirjoitti omana tekstinään mm.:
Kaikki suoraa lainausta blogistani ilman mitään merkintää tekstin alkuperästä. Siis plagiointia, toisen tekstin ns. laitonta kopiointia. Pian tosin joku ko. lehden "aktiivinen lukija", joka oli kai sitten lukenut MYÖS (!!) blogiani, käräytti plagioijan Seiskalle ja lehti poisti kyseisen blogijutun sivuiltaan.
Blogissani on marginaalissa maininta myös minun henkilökohtaisista Fb-sivuistani ja sieltä kautta kaveripyynnöt sitten kaiketi ohjautuivat minulle. Hässäkkä jatkui koko viikonvaihteen ja niin puhelimeni kuin tablettini ovat piippailleet viestejä kaveripyynnöistä koko ajan. Yhä edelleenkin. Saisi jo loppua!
Tällainen kopioiminen toisilta on melko yleistä nykyisessä some-maailmassa. Kaikki, mikä netissä on, on myös minun - näin kai moni ajattelee. Tänään olen löytänyt ottamiani valokuvia eräästä lehdestä ja yhden kuvan myös erään ihmisen Fb-profiilista, ilman, että kumpikaan olisi a) kysynyt lupaa julkaista kuva tai toisen kohdalla, 2) että edes olisi kertonut profiilissaan, ettei kuva ole hänen ottamansa - niin kuin moni luuli. Kuvassa tosin oli yhä minun vesileimani ja siitähän tuo omistus toki selviää.
Olen seurannut tätä prosessia huvittuneena. Eräs Fb-kaverini totesi, että nyt voin jäädä ihan oikeasti eläkkeelle, kun olen päässyt Seiskaan. No - noihin "keltaisen lehdistön" julkaisuihin pääsin toki jo aikaisemminkin oikeissa töissä ollessani. Mm. noin kymmenen vuotta sitten Ilta-Sanomat (vai liekö ollut se toinen) uutisoi, että allekirjoittanut oli masinoitut kenraalitkin oman asiansa taakse, kun puolustin silloisen työpaikkani, historiallisen rakennuksen, sodan aikaisen Päämajan, sen aikaisen Päämajakoulun säilymistä kouluna.
Taustallani tukena olivat todellakin silloin mm. kenraali Adolf Ehrnrooth ja marsalkka Mannerheimin nuorempi adjutantti, eversti O.R. Bäckman ja jokunen muukin, joihin olin työni aikana saanut kunnian tutustua. He edesauttoivat asiaani ja jyrähivät julkisuudessa. Palatessani silloin syksyllä Ilta-Sanomien jutun julkaisemisen aikohin Lapista stressilomalta, silloinen asuinpaikkakuntani kaupunginjohtajakin soitti tunnin "myllypuhelun" autooni moittiakseni toimintaani ja epäsolidaarisuuttani kaupunkia ja häntä kohtaan.
Tuossa työssä sai silloin tottua julkisuuden kiroon ja julkisuudessa oloon nimenomaan usein juuri kielteisellä mielessä. Sääntö oli, että minut sai julkisessa mediassa haukkua mennen tullen kuka vain, mutta en itse rehtorina useinkaan työni luonteen ja etenkin yksilöjä, koululaisia, heidän huoltajiaan tai muita asiakkaita koskevien salassapitosäädösten vuoksi voinut kertoa totuutta ja omaa, sitä toista näkemystä asiasta.
Kun paikallisessa valtalehdessä väitettiin minun kerran valehdelleen, päätoimittajakaan ei julkaissut lain minulle suomaa vastinettani, jonka laadinnassa muuten avusti mm. kenraali Ehrnrooth, kokonaisuudessaan, kun siteerasin siellä juuri kenraalin toivomuksesta Mannerheimin vaakunassa olevaa lausetta "Candida pro causa ense candido" (Puhtain asein puhtaan asian puolesta).
Asiaan kai sitten tottui ja sen kanssa osasi elää, joten ei tämä nytkään esille tullut asia sen suuremmin hätkäytä. Huvittaa vain tässä nauruturskahtelujen lomassa! Niin - ja saisi toki loppua tuo kaveriksi pyytely tuntemattomien osalta.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
Viestit olivat pääasiassa ns. Facebookin kaveripyyntöjä. Mitä kummallisimmat ihmiset - siis minulle täysin tuntemattomat - halusivat kaverikseni Facebookiin, jossa minulla lienee normaalisti jonkin verran vaille pari sataa kaveria. Jossain vaiheessa hyväksyin kavereikseni muutaman ihmisen, joita en ollut koskaan tavannut ja joita en oikeasti tunne. Sitten tein päätöksen, ettei tuollainen peli vetele ja lopetin moisen.
En tosin poistanut - ainakaan kaikkia - tällaisia kavereita listalta, mutta en myöskään hyväksynyt uusia, ellen ollut häntä tavannut tai jollain muulla tavalla tunne häntä. Näin toimin edelleen, tässäkin tilanteessa, vaikka kaveripyyntöjä tulvi ovista ja ikkunoista.
Yritin ensin pohtia, mitä olin tehnyt viime viikolla eritavalla ja mikä olisi siis voinut aiheuttaa moisen reaktion. Ensin tuli mieleen puheenvuoroni Lappeenrannassa, missä puhuin keskiviikkona somen käytöstä eläkeläisille. Harkittuani hetken asiaa, en uskonut tuon tilaisuuden olleen "syypää" tapahtuneeseen. Miksi? No ei eläkeläiset noin käyttäydy ja tilastojen mukaan vain noin 15 % tietyn ikäisistä eläkeläisistä käyttää edes somea. Tosin luvut ovat tänä vuonna ilmeisesti hieman nousseet, mutta silti. No way! Ei nuo Lappeenrannan eläkeläiset ole syyllisiä moiseen.
Seuraava pohdinta palautti mieleen Facebookiin laittamani kansikuvan, jossa Jaska Jokunen istuu laiturilla Ressun kanssa ja sanoo hänelle "Yhtenä päivänä meidän kaikkien pitää kuolla, Ressu ..." ja Ressu vastaa siihen: "Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei pidä."
Näin kuvan tässä äskettäin Fb-kaverini Ilkan sivuilla ja teksti siihen oli kirjoitettu jollain skandinavisella kielellä - mahdollisesti tanskaksi tai norjaksi - ja pikakapulakäänsin sen sujuvalla skandinaviskallani edellisen kaltaiseksi tekstiksi. Teksti osui ja upposi. Tätä kirjoittaessani tuota sivua on jaettu Facebookissa melkein 6000 kertaa.
Arvelin, että ihmiset olivat väärin yhdistelleet kuvaa ja sen lähettäjää ja tekivät minusta nyt väkisin jonkinlaista "puskafilosofia". Ei, ei ollut syypää sekään. Voi olla, että jokunen kaveripyyntö toki saattoi tulla tuoltakin, mutta varsinainen syy - sylttytehdas - selvisi hieman myöhemmin.
Sain sähköpostissa viestin, jossa eräs Aino niminen naishenkilö lähestyi minua ja pyysi yhteistyöhön hänen kanssaan. Hän kirjoitti:
"Minun nimeni on Aino ja olen freelancer Pro** *****lla, nettimedia toimistolla. Olisimme kiinnostuneita lisäämään 2-3 lausetta ja linkin teidän sivullenne sovittuun hintaan vuodeksi.
Olkaa hyvä ja ilmoittakaa jos tämä kuullostaa kiinnostavalta ja annan lisätietoja. Jos omistatte myös muita sivuja, olkaa hyvä ja liittäkää niiden URL osoitteet jotta voin käydä myös ne läpi mahdollista sopimusta varten."
 |
| Happy 1 blogin pääkuva. http://happikaappi.blogspot.fi/ |
No - onhan tuota nyt siis jo lopetettua blogiani lukenut kokonaisuudessaan - kaikki jutut huomioiden - kohta 100 000 ihmistä, mutta että just nyt ja just tuo juttu. Mitä tämä tarkoittaa? Ei kun salapoliisityöhön, joka nykyisenä tietokonekautena on melko helppoa.
Jäljet johtivat henkilöön, jota en tuntenut ja josta en omasta mielestäni ollut koskaan kuullutkaan. En edelleenkään tiedä hänen "toimi- tai osamisalaansa", mutta hän oli ja on kai yhä juoru- ja sensaatiolehden Seiskan ns. julkkisblogien listalla kirjoittajana.
Hän oli kirjoittanut muutaman rivin blogin - jollaisia hän siis ilmeisesti kirjoittaa useita viikossa - ja lainannut, plagioinut, tekstissään suurimmaksi osaksi minun blogitekstiäni tuosta edellä mainitusta blogijutusta. Hän kirjoitti omana tekstinään mm.:
"Aina ajoittain elämässäni - sanan mukaisesti - törmään ihmisiin, joiden elämää säätelee liikaa paha kolminaisuus: katkeruus, kateus ja pahansuopaisuus. Heihin voi törmätä elävässä elämässä tai vaikka tuossa Internetin virtuaalielämässä, somessakin. Silloin ryhdyn usein ajattelemaan, onkohan tuokin minun tulevaisuuttani tai mistähän tuo kaikki oikein tuonkin ihmisen kohdalla johtuu?
Vanheneminen helposti korostaa ihmisen "pimeitä" puolia. Sairaus, raihnaisuus, vaivaisuus luovat ihmisessä tunnetiloja, joista nuokin pahan kolminaisuuden tuntemukset varmasti pulppuavat. Myös elämän epäonnistumiset ja murheet tuttavat noita tuntemuksia. .... jne. jne.
Kaikki suoraa lainausta blogistani ilman mitään merkintää tekstin alkuperästä. Siis plagiointia, toisen tekstin ns. laitonta kopiointia. Pian tosin joku ko. lehden "aktiivinen lukija", joka oli kai sitten lukenut MYÖS (!!) blogiani, käräytti plagioijan Seiskalle ja lehti poisti kyseisen blogijutun sivuiltaan.
Blogissani on marginaalissa maininta myös minun henkilökohtaisista Fb-sivuistani ja sieltä kautta kaveripyynnöt sitten kaiketi ohjautuivat minulle. Hässäkkä jatkui koko viikonvaihteen ja niin puhelimeni kuin tablettini ovat piippailleet viestejä kaveripyynnöistä koko ajan. Yhä edelleenkin. Saisi jo loppua!
Tällainen kopioiminen toisilta on melko yleistä nykyisessä some-maailmassa. Kaikki, mikä netissä on, on myös minun - näin kai moni ajattelee. Tänään olen löytänyt ottamiani valokuvia eräästä lehdestä ja yhden kuvan myös erään ihmisen Fb-profiilista, ilman, että kumpikaan olisi a) kysynyt lupaa julkaista kuva tai toisen kohdalla, 2) että edes olisi kertonut profiilissaan, ettei kuva ole hänen ottamansa - niin kuin moni luuli. Kuvassa tosin oli yhä minun vesileimani ja siitähän tuo omistus toki selviää.
Olen seurannut tätä prosessia huvittuneena. Eräs Fb-kaverini totesi, että nyt voin jäädä ihan oikeasti eläkkeelle, kun olen päässyt Seiskaan. No - noihin "keltaisen lehdistön" julkaisuihin pääsin toki jo aikaisemminkin oikeissa töissä ollessani. Mm. noin kymmenen vuotta sitten Ilta-Sanomat (vai liekö ollut se toinen) uutisoi, että allekirjoittanut oli masinoitut kenraalitkin oman asiansa taakse, kun puolustin silloisen työpaikkani, historiallisen rakennuksen, sodan aikaisen Päämajan, sen aikaisen Päämajakoulun säilymistä kouluna.
Taustallani tukena olivat todellakin silloin mm. kenraali Adolf Ehrnrooth ja marsalkka Mannerheimin nuorempi adjutantti, eversti O.R. Bäckman ja jokunen muukin, joihin olin työni aikana saanut kunnian tutustua. He edesauttoivat asiaani ja jyrähivät julkisuudessa. Palatessani silloin syksyllä Ilta-Sanomien jutun julkaisemisen aikohin Lapista stressilomalta, silloinen asuinpaikkakuntani kaupunginjohtajakin soitti tunnin "myllypuhelun" autooni moittiakseni toimintaani ja epäsolidaarisuuttani kaupunkia ja häntä kohtaan.
Tuossa työssä sai silloin tottua julkisuuden kiroon ja julkisuudessa oloon nimenomaan usein juuri kielteisellä mielessä. Sääntö oli, että minut sai julkisessa mediassa haukkua mennen tullen kuka vain, mutta en itse rehtorina useinkaan työni luonteen ja etenkin yksilöjä, koululaisia, heidän huoltajiaan tai muita asiakkaita koskevien salassapitosäädösten vuoksi voinut kertoa totuutta ja omaa, sitä toista näkemystä asiasta.
Kun paikallisessa valtalehdessä väitettiin minun kerran valehdelleen, päätoimittajakaan ei julkaissut lain minulle suomaa vastinettani, jonka laadinnassa muuten avusti mm. kenraali Ehrnrooth, kokonaisuudessaan, kun siteerasin siellä juuri kenraalin toivomuksesta Mannerheimin vaakunassa olevaa lausetta "Candida pro causa ense candido" (Puhtain asein puhtaan asian puolesta).
Asiaan kai sitten tottui ja sen kanssa osasi elää, joten ei tämä nytkään esille tullut asia sen suuremmin hätkäytä. Huvittaa vain tässä nauruturskahtelujen lomassa! Niin - ja saisi toki loppua tuo kaveriksi pyytely tuntemattomien osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti