28.1.10

Tunnelmasta toiseen

Kovin oli erilaiset tunnelmat hautajaisviikonlopun jälkeen maanantaina 25.1. Jyväskylässä, kun sain olla mukana ystäväni ja kollegani Vesan tohtorinväitöstilaisuudessa. Väitöskirjan aihe on 'Perusopetuksen rehtori opettajien osaamisen johtajana'. Kts. väitöskirja tuosta linkistä, jos haluat lukea 352 sivua tieteellistä pedagogista tekstiä:

-> väitöskirja

Joitain samoja ihmisiä oli molemmissa tilaisuuksissa perjantaina ja maanantaina, mutta puheet olivat toisia.

Tämäkin tilaisuus lomittuu mielenkiintoisesti eläköitymiseeni. Olen itse usein ajatellut jatko-opintojen mahdollisuutta - tosin en omalta alaltani - ja aina ne vain ovat jäneet. Taitavat jäädä kokonaan, sillä en ajatellut enää tehdä niitä eläkkeelläkään. Lienen opiskeluni KOULUSSA opiskellut, nyt on opiskelun paikka ELÄMÄSSÄ, sillä siellä riittää opiskeltavaa loppuun saakka.

Vesan väitöstilaisuus oli mielenkiintoinen ja opettava. Vastaväittelijä Vaasan yliopiston professori Riitta Viitala oli miellyttävä, asiallinen ja osasi viedä tilaisuutta mukavalla tavalla finaaliin saakka. Illalla karonkassa tunnelman lämpimyys säilyi ja kantoi koko tilaisuuden.

Parhaat onnitteluni uudelle kasvatustieteiden tohtorille!

23.1.10

Hautajaisissa

Airan hautajaiset olivat perjantaina 22.1.-10. Vaikuttava hetki minulle, kohta eläkkeelle siirtyvälle. Muistutus siitä, että tuleva eläkeaikakin on rajallinen.

Samalla hautajaiset pysäyttivät minut. Koko viikko on ollut pää kolmantena jalkana juoksemista, todella kiireistä aikaa, johon on liittynyt monia vaikeitakin työasioita. Siksi pysähtyminen ja hiljentyminen hautajaisissa oli hyvä muistutus omastakin rajallisuudestani.

Vierustoverini muistotilaisuudessa, kollega, yläkoulun rehtori, mietti mitähän ihmiset puhuvat hänen hautajaisissaan muistotilaisuudessa. Todella mielenkiintoinen pohdiskeluaihe!

Airan hautajaiset järjestivät hänen ystävänsä, eivät siis hänen lähisukuunsa kuuluvat. Niissä oli selvästi havaittavissa tunnelma, että työ ja todelliset ystävät merkitsivät Airalle paljon. Työ ja ehkä ystävätkin olivat jonkinlainen sukulaisten korvike. Siksi hautajaisissakin puhuttiin paljon työ-Airasta ei niinkään siviili-Airasta.

Mitähän ihmiset ihan tosiaan puhuvat aikanaan minunkin hautajaisissani. Onko heillä mielessä - kuten Airan kohdalla: hän oli oikeudenmukaiseen ratkaisuun pyrkivä, ahkera, tunnollinen ja mitä kaikkea sitä sanottiinkaan. Vai olinkohan minä ... ???

Hautajaisissa laulettiin Mikkelin tuomiokirkossa siunaustilaisuudessa virsi 338, josta yksi kohta sai minut ajatuksiin ja pohtimaan omaa elämääni:

"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."


Kyyneleet nousivat silmiini tuota laulaessani. Kuuntelepa tuo virsi:

-> virsi 338

ja kyynelehidi sinäkin. Erityisesti tuo kohta "päivä vain ja hetki kerrallansa" satutti kovin sillä hetkellä.

Rohkenin lausua - normaaleista tavoistani poiketen - muistotilaisuudessa muutaman sanan Airan ja oman elämäni kohtaamispisteistä. Vaikka usein olimme joissain työasioissa aidan vastakkaisilla puolilla, hän hallintopäällikkönä ja minä silloin pääluottamusmiehenä, pysyimme koko ajan jonkinlaisina ystävinä, jotka aina tavatessamme puhuimme mahdollisuuksien mukaan muista asioista kuin työstä tai ainakin puhuttiin muista kuin noista hankalista asioista. Meitä yhdisti matkailu: Airan suosikkimaa oli Turkki, minun koko Eurooppa. Keskustelimme usein kokemuksistamme. Emme siis puhuneet silloin työstä. Miksi sitten hautajaisissa puhuimme työorientoituneesta Airasta?

Tässä oli jälleen yksi esimerkki siitä, että emme todellakaan aina tunne toisiamme, vaikka toinen olisi läheinen työtoverimme. Airastakin tuli esille sellaisia herkkiä puolia, joita monet meistä eivät todellakaan tienneet. Taitaa olla samoin meidän monen kohdalla. Ainakin itse olen pitänyt suurimman osan "siviiliasioistani" poissa keskusteluista työpaikallani. Työpaikkani ihmiset eivät siis todellakaan tiedä, kuka tai millainen minä ihan oikeasti olen. En kadu tuota, päinvastoin. Olen tyytyväinen, että minulla on oma siviilielämä ja oma erillinen työelämä ja ne ovat ihan erilaisia. Näin siviilielämäni - ainakin omasta mielestäni - on ollut parempi ja omanlaiseni ja jopa onnellisempi, jonne olen voinut monesti hankalasta ja ongelmia täynnä olevasta työelämästä siirtyä lepäämään.

Tällaiset hetket ja pohdiskelut ovat hyviä hetkiä tällaiselle pian eläkkeelle siirtyvälle, vaikka niihin aina liittyy tietysti surua ja kaipausta. Nytkin moni muisteltava vanha asia jo sinänsä toi kaihoisia kyyneleitä silmiini, puhumattakaan, että ne vielä liittyivät ihmiseen, joka ei enää ole kanssamme täällä maailmassa.

Kiitos Aira yhteistä hetkistä, yhteisestä taipaleesta, johon liittyi monenlaisia tunteita. Et hautajaisissakaan jättänyt minua kylmäksi, vaan ihan todella surin hyvän työtoverin ja ystävän kuolemaa.

15.1.10

Eläkkeellä tapahtuu muutakin kuin kivaa

Tässä noin kuukausi sitten työpaikallani oli noin sata sotaveteraania ja heidän puolisojaan vieraanamme. Tervetulopuheenvuorossani toivotin heidät tervetulleeksi ja mainitsin itse jääväni lähikuukausina myös eläkkeelle. Heiltä tuli välittömäsi vilpitön ja humoristinen kutsu: "Tervetuloa tähän ryhmään, josta kukaan ei selviä hengissä!"

Tänään sain tuta tuon sanonnan merkityksen konkreettisesti, kun eräs tuttuni ilmoitti minulle eläkkeellä olleen, vanhan "kiistakumppanini" kuolemasta. Tämä ihminen oli työssä ollessaan usein tekemisessä kanssani monenlaisissa asioissa, mukavissa ja vähemmän mukavissa, kiistoissa ja juhlissakin. Hän oli yksi minun esimiehistäni. Vaikka ajoittain otimme yhteen mitä rankimmin, se aina oli vain sanallista, eikä koskaan kohdistunut henkilöön.

Toistemme kunnioittaminen kasvoi varmaankin tästä. Minä olin vilpittömästi omaa mieltäni ja hän vastaavasti omaa. Sitten asioita vain soviteltiin ja saatiin joko hyvä tai siedettävä ratkaisu. Eikä tuohon kiistaan enää tarvinnut palata, ei edes seuraavassa kiistassa. Se aloitettiin aina alusta.

Hänen jäätyä muutama vuosi sitten eläkkeelle, tapasimme usein kaupungilla ja saatoimme istahtaa kahvikupin ääreen keskustelemaan nykyisen työn kiireistä ja vanhoista "hyvistä ajoista" ja siinä sivussa ehkä hieman taidettiin juoruta nykyisistä työkavereistani ja esimiehistäni. Eikä jäljellä ollut pienen pientäkään hippua entisistä työkiistoista tai muista sellaisista. Ne olivat työtä, ei muuta, ja niille voitiin nyt nauraa usein herskyvästi.

Hän oli työssään ja elämässään järjestelmällinen. Vaikka hänellä ei ollut lähisukulaisia, hän huolehti ystäviensä välityksellä sairastamisensa järjestelyt ja sen aikana myös tulevat hautajaisjärjestelyt itse. Jopa yhteen ruokaan hän antoi oman reseptinsä, ja nyt sitä ruokaa syödään hänen hautajaisissaan.

Minua lämmitti suuresti kutsu saapua hänen hautajaisiinsa, samoin kuin pyyntö tulla myös arkunkantajaksi. Se kertoo lämpimällä tavalla tästä mielenkiintoisesta ja toisiamme kunnioittavasta suhteestamme.

Ikuinen muisto Sinulle, Aira!

11.1.10

Eläköitymissuunnitelmasta

Olen vuosien saatossa saattanut useita työkavereita eläkkeelle. Aika moni heistä oli noita "vanhan kansan kutsumusopettajia", joita tänä päivänä kaipaan, aikanaan nuorena uudistusmielisenä intoilijana oli tunnelma ajoittain toisenlainenkin. Nyt oman eläkeajan lähestyessä, huomaan pohtivani heidän selviytymistään eläkkeellä. Se selvästikin vaihtelee. Osa on tosi onnellinen, osalla saattaa olla vaikeampaa - tiedä häntä. Entäs oma selviäminen?

Aloin pohtia omaa eläköitymissuunnitelmaa jo vuosi pari sitten. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisin ja mitä haluaisin tehdä. Omat rajoituksensa tulee omasta fysiikasta, sairauksista ja jaksamisesta. Mukana kulkee vielä varmasti oma laiskuuskin, joka taatusti määrittelee monta asiaa.

Selvästikin halusin ja haluan yhä matkustella. Minkä verran, sen määrittelee jaksaminen ja terveys. Laitoin tuon ajatuksen kuitenkin päällimmäiseksi, kun sitten ryhdyin pohtimaan: mitä ja miten. Hieman asiaa sotki tasan vuosi sattunut tapahtuma: minusta tuli ukki ensimmäistä kertaa. Lapsenlapsellani on ollut kummallinen vaikutus näihin asioihin ja suunnitelmiini.

Joka tapauksessa ensimmäinen konkreettinen eläköitymiseen selvästikin liittynyt toimi oli oman firman perustaminen, siis ihan vain oman toiminimen perustaminen. Sainpa virnuilla tutuille, että menettäessäni hienon rehtori-tittelini saan tilalle heti toimitusjohtaja-tittelin. Tuon toiminimen puitteissa teen samoja kirjoitus- ja valokuvaushommia, joita olen tehnyt jo vuosia. Nyt vain hieman erilaisessa "shapluunassa" ja pienemmällä veroprosentilla.

Toinen tosi konkreettinen toimi oli vuoden 2009 elokuussa hankkimani kohtuullisen iso, kuudelle hengelle rekisteröity matkailuauto, jolla voin noita edellä mainitsemiani matkojakin tehdä yksin ja joukolla.

Nämä kaksi voi sopivasti yhdistää niin, että ensimmäisellä hankin varoja toiseen toimeen. Eli teen juttuja ja kuvaan, jotta voin sitten taas matkustella.

Muutakin noihin eläköitymissuunnitelmiin saattaa toki vielä sisältyä, mutta ne eivät vielä ole kristallisoituneet sellaisiksi, että niitä voisi tänne laittaa. Mutta joidenkin tuttujen eläkeläisten näkeminen innostaa yhä tiiviimpään suunnitteluun. Nurkan takana näet vaanivat tylsistyminen, viina, sairaudet ja monet muut ongelmat, joita en välttämättä itselleni halua.

9.1.10

Monenlaista iloa

Sanoilla on ihmeellinen voima. Nyt kun tiedän jääväni eläkkeelle ja tiedän melko tarkastikin, milloin, se on helpottava tieto. Kyllä on ollut askel kepeä ja mieli aurinkoinen. Siivoaminenkin - josta en todellakaan pidä - sujui laulellen. Asiaa auttoi tietysti se, että aurinko paistoi. Yhtään ei haitannut, että ulkona oli pakkasta noin -20 astetta.

Omat lapseni ovat järjestelleet omia asioitaan niin, että niillä on joitain - ilmeisen suuriakin - merkityksiä omille eläkesuunnitelmilleni ainakin heti alkuun, mutta nämä pohdiskelut tuntuvat hyviltä. Katsotaan, miten edetään ja niistäkin voit lukea täältä myöhemmin.

Sen ainakin olen heti huomannut, että eläkkeelle jääminen pitää suunnitella. Tyhjän päälle jääminen on huono homma. Jos et tiedä, mitä eläkkeellä teet, saattaa käydä huonosti. On tietysti normaalia ajatella, että alkuun vain nukun ja laiskottelen, mutta entäs sen jälkeen!

Itselleni eläkkeelle jääminen noin 40 työvuoden jälkeen on helpottava ja iloinen asia. Vaikka pidin johonkin asti työstäni paljon, en sinne suuremmin kaipaa. Liian moni asia on nykyajan kiireissä muuttunut ja stressi kasvanut ajoittain sietämättömäksi. Ihmisten arvot ja monet muutkin yhteisölliset asiat ovat muuttuneet ja iän myötä ne ovat tulleet nuorempien kanssa niin erilaisiksi, että on jopa helpottavaa jäädä tuolta kannalta katsoen eläkkeelle. Samoin saattavat ajatella varmaankin myös nuo "vastapoolin" ihmiset.

Ammatillisessakin mielessä tunnen itseni hieman erilaiseksi. Minulle on aina ollut tärkein tekijä koulutyössä LAPSI ja hänen parhaansa, hänen etunsa. Nyt monella opettajalla tuokin asia on liian usein hakusessa. Saattaa olla monta muuta asiaa, jotka työssäkin menevät lapsen ohi. Vaikka oman kodin verhot tai muu sisustaminen. Vapaa-aika on sitten erikseen, silloin voi tehdä ja ajatella toki noitakin, mutta nyt puhun opetustyöstä ja työajasta.

Eilen oli lasenlapseni 1-vuotis synttärit. Iloisella isännällä oli pieniä lapsen äidin mammatuttuja lapsineen synttäreillä ja vilskettä riitti. Sitä oli ihanaa katsella noin 30 min, jonka jälkeen oli varsin rauhoittavaa palata takaisin työpaikalle. Kyllä Luoja on suunnitellut nämä lisääntymisasiatkin oikein: ei kuuskymppisen kuulu enää olla isä - on mukava olla ajoittain lapsenlapsen luona vieraileva hassu ukki. Lipponen ei tainnut tuota asiaa tietää!

7.1.10

Päivämäärät selkeytyvät

Virkani julistettiin sisäiseen hakuun 5.1.2010 lähetetyllä sähköpostiviestillä. Samaan aikaan on auki kaksi alakoulun rehtorin paikkaa, Päämajaan ja Urpolaan. Urpolan uuden rehtorin pesti alkaa jo 1.7. alkaen, Päämajan vasta 1.9.2010 alkaen, tosin 1.8. alkaen sijaisuutena. Sen jälkeen saadaankin odotella kauan seuraavaa avoimeksi tulevaa rehtorin virkaa, sillä muut rehtorit ovat vielä melko nuoria. Siksikin paikat mahdollisesti kiinnostavat montaa.

Eli tämän mukaan siis jään eläkkeelle syyskuun alusta 2010. Jippii! Lomia on plakkarissa reilusti ja ne pidän pois osin keväällä ja loput kesällä, joten viimeisen todellisen työpäivän päivämäärä on vielä avoin.

Kyselijöitäkin on ollut virkani täytöstä, tosin kaikki oli ennen tuota virallista viestiä. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Takaraja ilmoittautumiselle virkaan on 22.1.2010. Mielenkiintoista!

5.1.10

Eläkkeelle siirtyminen häämöttää jo taivaanrannassa

No niin - nyt alkaa jo näkyä oikea eläkeelle siirtymispäivä. Se on ollut hieman hakusessa, koska minulla on melkoisesti lomia pitämättä - noin 4½ kuukautta - ja niiden pitämisestä piti tehdä suunnitelma ja sopimua.

Olen kuitenkin antanut jo suullisesti lupauksen, että virkani voidaan laittaa auki yhdessä toisen samanlaisen viran kanssa jo tässä keväällä, mahdollisesti jopa jo alkuvuonna.

Mikä tuo päivä sitten on, jääköön vielä salaisuudeksi ja katsotaan miten tämä asia tästä kehittyy.

Ajattelin laittaa tänne blogiin ajatuksia, jotka tulevat esille ennen eläkettä, viimeisinä työkuukausina. Katsotaan, onnistunko siinä.

Oma eläköitymissuunnitelma on kuitenkin tehty ajatustasolla ja olen myös hieman jo varustautunut eläkkeelle siirtymiseen. Paikalleni en aio jäädä, jos vain Luoja suo terveitä päiviä vielä riittävästi. Mitä se tarkoittaa, siitä voi varmaan sitten aikanaan lukea täältä.

Päiväkampaa en ole hankkinut, enkä taida ehkä hankkiakaan. Tarkoitus olisi siirtyä eläkkeelle mahdollisimman sujuvasti, ilman suurempia seremonioita. Katsotaan, onnistunko siinäkin.

Tässä nyt alkuun ajatuksiani, kun satuin löytämään tämän vanhan blogini ja sen uudelleen nyt aktivoin.

Hannu